Aleppo merkitsee lisää kärsimystä muttei loppua sodalle
Syyrian hallituksen ja sen liittolaisten eteneminen Venäjän pommitusten tuella on nostanut odotuksia käännekohdasta viisi vuotta jatkuneessa sodassa.
Huhut sotilaallisesta ratkaisusta ovat tutkijoiden mukaan vahvasti ennenaikaisia.
Wolfgang Mühlberger Ulkopoliittisesta instituutista arvioi kapinallisten joutuvan lopulta kokonaan saarretuiksi Syyrian suurimmassa kaupungissa Aleppossa.
– Aleppon kaatumisesta on vielä liian aikaista puhua. Tästä tulee pitkä ja todennäköisesti verinen taistelu, Mühlberger sanoo STT:lle.
Vaikka hallitus lopulta valtaisi kaupungin, jää maalliselle oppositiolle ja jihadisteille yhä jalansijaa muualla läntisessä Syyriassa.
Samalla kannalla on tutkija Julien Barnes-Dacey.
Hänen mukaansa presidentti Bashar al-Assadin joukot ovat suorituskykynsä äärirajoilla ja sotilaallisen ratkaisun sijasta todennäköisempi tavoite on varmistaa mahdollisuus sanella ehtoja poliittisissa neuvotteluissa.
– Assadista eroon pääseminen lähitulevaisuudessa, joko poliittisesti tai sotilaallisesti, ei ole enää vaihtoehto, Barnes-Dacey kirjoittaa European Council on Foreing Relations -ajatushautomon sivulla.
Barnes-Dacey uskoo oppositiota tukeneen lännen ja muiden maiden pian lisäävän asetukeaan kapinallisille, samaan tapaan kuin Venäjä riensi ahtaalle joutuneen hallituksen avuksi viime kesänä.
Mühlberger ei usko lännen tulevan merkittävästi kapinallisten avuksi, koska niin ei ole tähänkään saakka tehty.
– Useimmat länsimaat ovat enimmäkseen huolissaan Isisistä, hän perustelee.
Kymmenettuhannet ihmiset ovat paenneet Aleppon alueelta Turkin vastaisen rajan leireihin.
YK vetosi tiistaina Turkkiin, jotta se avaisi rajan hädänalaisille, joiden määrä voi nousta satoihintuhansiin.
Taisteluiden jatkuessa poliittinen prosessi polkee paikallaan, kun edes neuvottelevista osapuolista ei päästä yhteisymmärrykseen.
Syyrialaisista vahvin asema on nyt juuri hallituksella. Mutta sodalle ei näy loppua.
– Hyvällä onnella olemme vasta koko sotkun puolivälissä, Mühlberger sanoo.