Maurin nokkelat parisuhdeneuvot

Blogi

Koronaepidemialla voi olla myönteisiä parisuhdevaikutuksia.

Keskustameppi Mauri Pekkarinen kertoo sosiaalisessa mediassa, että on viettänyt vaimonsa Raijan kanssa kaksi viikkoa kahdestaan.

– Olemme kuin rakastunut nuoripari. Teemme kaiken yhdessä. Sovussa. Jopa kohteliaasti. Ei tietoakaan normaalielämän tuon tuosta tiuskimisista.

Pekkarinen myöntää, että kerran on mökötetty.

– Raija torui minua jostakin. Mielestäni täysin perusteettomasti. No, siihen minä korotin tietysti ääntä. Tuskin se yksi edes 80 desibeliin. Siitä se parituntinen jäätä. Saunahan senkin sulatti, hän jatkaa.

Pekkarinen äityy romanttiseksi kertoessaan, kuinka iltapuhteiden jälkeen voi silittää toista ja lausua pari rakkauden sanaa ja nukahtaa käsi kädessä.

Pekkarinen uskoo, että metodin lopullinen toimivuus mitataan vasta muutaman viikon kuluttua. Hän myös lupaa ilmoittaa heti, jos menetelmä pettää.

Ehkäpä Pekkarista on syytä kuunnella tässäkin asiassa. Apollon Tietäjän korviin kantautuneiden tietojen mukaan kaksikko on pitänyt yhtä jo vuodesta 1970. Kokemusta on siis viidenkymmen vuoden edestä.

Apollon Tietäjät Apollon Tietäjät havainnoivat maailmaa pilke silmäkulmassa.