Eksistentiaalinen kriisi
Täytyy myöntää, että kyllä oman ajattelun ja mielipiteen muuttaminen tuottaa joka kerta sisäistä pettymystä.
Näin härmäläisenä ei sitä ole tapana juurikaan perusajattelua reivata.
Ja vielä suurempi pettymys itselle on muuttaa ajattelua poliittisten reaaliteettien suhteen. No nyt näyttäisi tuollainen narratiivi toteutuvan.
Desentralistis-keskustalaisena pidin nykyisen hallituksen muodostamisen yhteydessä pienempänä pahana olla yhteistyössä demarien kuin persujen kanssa.
Peruspunamulta on aikojen saatossa ollut tärkein yhteistyöakseli Suomen yhteiskunnallisessa kehittämisessä.
Kummankin haihattelut kokoomuksen kanssa ovat yleensä tuottaneet ei-niin-mairittelevia tuloksia.
Lähimenneisyydestä voi vain muistella Holkerin 1987–91 katastrofihallitusta ja sitten samaan peruspohjaan tukeutunutta Kataisen/Stubbin hallitusta. Niiden saavutukset eivät positiivisuudessaan jää historiaan.
Oma lukunsa oli Sipilän hallitus, jossa keskusta ja kokoomus kävivät ongelmien kimppuun ja osan saivatkin hoidettua, mutta perusajatteluongelmat ajoivat kuitenkin keskustan jättitappioon vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Punamulta-akselin sivuvaikuttajiksi ovat tulleet äänekkäät pari vasemmistopuoluetta, jotka aika röyhkeästi viestivät omaa agendaansa jopa ohi hallituspöytien.
Ei olekaan minusta suuri ihme, että keskustalaisten piirissä ilmenee jopa eksistentiaalista epätoivoa oman puolueen toiminnan suhteen.
Omaa kantaa ei vaan saada vakuuttavasti esille varteenotettavana vaihtoehtona.
Hallitustyöskentelyssä on saatava jossain vaiheessa aina sopuisa päätös asiassa.
Ja kun vastassa keskustalla on kolme vasemmistopuoluetta, omaa kantaa on aika vaikea, jos ei nyt mahdotontakin, puolustaa menestyksellä.
Ja tuo ei-vasemmistolaisten kompromissien tekeminen kolmen vasemmistopuolueen kanssa on tosi vaikeaa.
Ainakin oman poliittisen eksistentiaalisen kriisin tuloksena olen päätynyt, ettei noiden kolmen vasemmistopuolueen kanssa enää voida olla hallituksessa.
Se syö ehdottomasti liikaa keskustalaisten omanarvontuntoa. Viimeisin suuri kolaus oli yrittäjien gallupin tulos, jossa keskusta jäi kauas kokoomuksen ja perussuomalaisten taakse.
Tulosta on itseni kyllä aika vaikea niellä, koska juuri keskusta on tämän hallituksen aikana ainoana puolustanut yrittäjien sekä maataloussektorin toimintaedellytyksiä sekä estänyt vasemmiston verotuksen kiristämisaikeet.
Mutta kyllä kai on tunnustettava, että tuonkin galluptuloksen takana on pitkälti 2019 hallitusratkaisu ja meneminen vasemmistoenemmistöiseen hallitukseen – vaikkakin ohjelmassa oli kaikki keskustan vaatimukset mukana.
Mutta oliko tuolloin valittavissa realistista toista vaihtoehtoa?
Vaikeaa näin jälkikäteen analysoida, kun on lehtitietojen varassa.
Eipä olekaan siis ihme, että mieleen hiipii tuo eksistentiaalinen kriisi keskustan tavoitteiden, olemassaolon ja kannatuksen suhteen.
Lasse Kojonen