Kaikkonen: Kouluruokailun epäkohdat korjattava, lapselle pitää antaa aikaa syödä – keskusta esittää rajaa jättikouluille ja -päiväkodeille
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen pitää huolestuttavina Helsingin Sanomissa esiin nousseita tietoja lasten kouluruokailusta.
Vantaalaiskoulussa lounasta syödään jo kello 9.45 ja helsinkiläisellä ala-asteella ruokailuun on varattu 15 minuuttia.
– Ei tämä voi olla suomalaisen koulupäivän tarkoitus. Lapsi tarvitsee aikaa syödä rauhassa. Kouluruoan ei pidä olla pikaruokaa, joka yritetään hotkaista kiireessä ennen seuraavaa tuntia. Koulupäivä pitää pystyä järjestämään niin, että lounas on järkevään kellonaikaan ja siihen on riittävästi aikaa, Kaikkonen sanoo tiedotteessaan.
Kaikkosen mukaan osin kyse on myös laajemmasta kysymyksestä siitä, minkä kokoisia kouluja ja päiväkoteja Suomessa rakennetaan.
– Keskusta esittää, että Suomessa ei rakenneta enää peruskoululaisille yli 1000 oppilaan jättikouluja eikä varhaiskasvatukseen yli 100 lapsen päiväkoteja. Kun yksiköt kasvavat suuriksi, arjesta tulee logistiikkaa: ruokailujen porrastaminen on kellontarkkaa, siirtymiin kuluu aikaa ja lapsen oma rauha jää helposti toissijaiseksi. Mitä pienemmistä lapsista kyse, sitä isompi ongelma tässä on.
– Suuri koulu ei ole aina parempi. Lapsen näkökulmasta koulu ja päiväkoti ovat ennen kaikkea yhteisöjä, eivät tuotantolaitoksia. Koulussa pitää olla aikaa oppia, olla kavereiden kanssa ja myös syödä rauhassa. Päiväkodissa pitää olla aikaa lapselle.
Kaikkosen mukaan kouluruokailuun on kiinnitettävä huomiota myös käytännön tasolla.
– Jokaisella lapsella pitää olla koulun koosta riippumatta mahdollisuus syödä kouluruoka ajan kanssa. Se on aivan perustavanlaatuinen asia. Pitää ymmärtää, että kouluruuan merkitys lapselle ja nuorelle on todella tärkeä.
Kaikkosen mukaan keskustan tavoitteena on, että koulujen ja päiväkotien suunnittelussa otetaan nykyistä paremmin huomioon lasten arjen sujuvuus, riittävät tilat ja rauhallinen ruokailu.
– Meidän pitää rakentaa lapsille hyvää arkea, ei mahdollisimman suuria yksiköitä, Kaikkonen sanoo.
Kaikkonen puhui lauantaina Uudenmaan Keskustan 120-vuotisjuhlassa Keravalla.