Ruotsi luopui suunnitelmasta passittaa 13-vuotiaita vankilaan
Ruotsin hallitus on perunut kiistellyn ehdotuksen, jonka mukaan lasten vankeusrangaistuksen alaikärajaa olisi laskettu 15 vuodesta 13 vuoteen. Perumisen syyksi ilmoitettiin se, ettei parlamentissa ollut ehdotukselle riittävää tukea.
Ruotsin oikeusministeri Gunnar Strömmer kertoi hallituksen aikovan esittää muutaman viikon kuluessa vankeusrangaistuksen alaikärajan laskemista 14 vuoteen.
Ruotsi on jo yli vuosikymmenen ajan kärsinyt väkivaltaisesta järjestäytyneestä rikollisuudesta, joka liittyy pääasiassa jengien välisiin konflikteihin ja huumemarkkinoihin. Rikollisjärjestöt ovat värvänneet pommi-iskuihin ja ampumisiin alle 15-vuotiaita, jotka eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa.
Ruotsia vuodesta 2022 hallinnut oikeistohallitus, jota ruotsidemokraatit tukevat, on pitänyt rikollisuuden torjuntaa yhtenä tärkeimmistä tavoitteistaan.