Poliisi: Vauvan tapon yrityksestä epäilty mies on kuollut
Vauvansa tapon yrityksestä epäilty oululainen mies kuoli tiistaina Oulun vankilassa, kertoi poliisi. Kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta.
Vuonna 1993 syntynyttä miestä epäiltiin kahden viikon ikäisen vauvansa tapon yrityksen lisäksi puolisonsa pahoinpitelystä.
Poliisi sai hälytyksen tapahtuneesta perjantaina aamuyöllä. Miehen epäillään aluksi lyöneen ja potkineen puolisoaan kerrostaloasunnossa Oulun keskustan tuntumassa. Sen jälkeen miehen epäillään paiskanneen noin kaksi viikkoa vanhan lapsensa betonilattiaan rappukäytävässä. Vauva sai vakavia vammoja ja vietiin sairaalaan. Poliisille ilmoituksen asiasta teki naapuri.
Mies vangittiin maanantaina, ja hänet siirrettiin vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen Oulun vankilaan.
Poliisi sai tiedon miehen kuolemasta tiistaina aamulla. Asian selvittämistä jatketaan kuolemansyyntutkintana.
Poliisi myös jatkaa tapon yrityksen ja pahoinpitelyn tutkintaa.