Viiden metrin haamurajan rikkoja Pentti Nikula on kuollut
Seiväshypyn legenda Pentti Nikula on kuollut torstaina 30. lokakuuta. Nikulan kuoleman vahvisti STT:lle Urheiluliitto.
Nikula oli kuollessaan 86-vuotias. Hän oli syntynyt 3. helmikuuta vuonna 1939 Somerolla ja edusti urallaan Someron Esaa. Someron urheilukentän lähistöllä on seiväslegendan kunniaksi patsas, joka paljastettiin vuonna 2012.
Nikula ylitti ensimmäisenä miehenä viiden metrin korkeudella olevan riman helmikuussa 1963. Maaginen raja ylittyi Pajulahden urheiluopiston hallissa, jota kutsutaan nykyisin Nikula-halliksi.
Nikula oli 2. helmikuuta 1963 Pajulahdessa häkellyttävässä vireessä, sillä viiden metrin ylityksen lisäksi hän ylitti 505 ja 510.

Ennen viiden metrin ylitystä Nikula oli tehnyt vuonna 1962 maailmanennätyksen 494. Samana vuonna Nikula voitti Euroopan mestaruuden, kun hän taivutti Belgradin kisoissa voittoon riittäneen tuloksen 480. Kaksi vuotta myöhemmin Tokion olympialaisissa hän sijoittui seitsemänneksi.
Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan Nikula sai Pro Urheilu -palkinnon vuonna 2003.
Nikulan kuolemasta uutisoi ensin Ilta-Sanomat.