Keskustan Kallio perää hallitukselta toimia Itä-Suomen yritystoiminnan turvaamiseksi
Keskustan kansanedustaja Vesa Kallio perää hallitukselta toimia Itä-Suomen yritystoiminnan edistämiseksi.
Hän toteaa tiedotteessaan, että Itä-Suomen viranomaiset ja elinkeinoelämän järjestöt ovat esittäneet hallituskauden aikana lukuisia toimenpiteitä investointien vauhdittamiseksi, niiden tarvitseman rahoituksen helpottamiseksi ja työllistämisen edistämiseksi Itä-Suomessa.
Kallion mukaan hallitukselta ei kuitenkaan ole löytynyt aikaa eikä tahtoa konkreettisiin toimiin asiassa.
Työ- ja elinkeinoministeriön kasvurahoitusraportin mukaan pienet, innovatiiviset ja kasvuhakuiset yritykset kohtaavat merkittäviä haasteita rahoituksen saatavuudessa erityisesti itäisessä Suomessa.
Kallion mukaan ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan alueellisesti kohdennettuja rahoitusratkaisuja, jotka huomioivat paikalliset olosuhteet ja yritysten erityistarpeet.
– Rahoituksen saanti on myös maataloustuotannon kehittämisen suurimpia esteitä maatalouden heikon kannattavuuden ja elintarvikemarkkinoiden toimimattomuuden ohella ja myös niiden seurauksena. Lisäksi pankit ovat alkaneet ohjata, missä saa asua ja, mihin voi perustaa perheen, Kallio jatkaa.
Kallio on jättänyt yhdessä 11 muun oppositiopuolueen edustajan kanssa hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen itäisen Suomen yritystoiminnan turvaamisesta. Kysymys oli Kallion mukaan tarjolla myös hallituspuolueiden edustajille, mutta heitä ei lähtenyt mukaan.
– Onko hallitukselta tulossa toimenpiteitä itäisen Suomen aluekohtaisiin rahoitusratkaisuihin, omistajanvaihdosten tukemiseen, korkeakouluyhteistyön syventämiseen, digitalisaatioon ja infratukeen, Kallio kollegoineen kysyy.