Eduskuntapuolueet yhtä mieltä: Suomi osallistuu Ukrainan turvajärjestelyihin
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo antaneensa eduskuntapuolueille tänään ajankohtaisen katsauksen Ukrainan tilanteesta ja turvajärjestelyiden valmistelusta.
Orpo oli kutsunut edustajat kaikista eduskuntapuolueista koolle Valtioneuvoston juhlahuoneistoon. Kokous alkoi noin puoli kolmen aikoihin ja päättyi kello neljältä iltapäivällä.
Puheenjohtajat olivat kokouksessa yhtä mieltä siitä, että Suomi osallistuu Ukrainan tuleviin turvallisuusjärjestelyihin.
Orpo sanoo pitävänsä tärkeänä, että turvajärjestelyt ovat kansallinen päätös, johon kaikki eduskuntapuolueet osallistuvat.
– Kaikki puolueet olivat yksimielisiä siitä, että Suomi osallistuu näihin turvallisuusjärjestelyihin. Kolmanneksi, kun nämä valmistelut etenevät ja tarkentuvat, niin sitten on vasta aika päätöksenteolle siitä, mikä on se muoto, millä Suomi ottaa niihin osaa, Orpo sanoi toimittajille kokouksen jälkeen.
Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan puolueet saivat kokouksessa päivityksen Ukrainan turvallisuustilanteesta ja katsauksen keskusteluihin, jotka liittyvät Ukrainan turvallisuusjärjestelyihin.
– Tuemme valtiojohdon lähestymistä tässä ja vaikuttaa, että Suomessa on asiasta laaja yhteisymmärrys.
Lindtmanin mukaan Suomen tarkemmasta roolista turvajärjestelyissä keskustellaan myöhemmin.
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo kommentoi toimittajille niin ikään niukasti keskustelujen sisältöä.
– Meiltä löytyy erittäin vahva parlamentaarinen yhteisymmärrys siitä, että Ukrainaa pitää tukea ja sen tuen tulee jatkua. – – Enempää en kommentoi.