Eduskunnan jättänyt Annika Saarikko HS:lle: Myös suurituloisten ja eläkeläisten pitää osallistua julkisen talouden tasapainottamiseen
Suurituloisten verotuksen keventäminen tai eläkkeiden suojaaminen leikkauksilta ei ole enää mahdollista ikääntyvän ja velkaantuvan Suomen kasvattaessa puolustusmenojaan, katsoo eduskunnan jättänyt keskustapoliitikko Annika Saarikko.
– Minusta tämä on reilua sanoa ääneen, Saarikko toteaa HS:n haastattelussa.
Saarikko on huolissaan suomalaisten sitoutumisesta nykyiseen hyvinvointimalliin. Kun leikkauksia ja veronkiristyksiä pitää jatkaa, niiden kohdentaminen on hänen mukaansa yhä tärkeämpää.
– Uskoakseni suomalaiset muuttuvat yhä herkemmiksi sille, sopivatko poliitikkojen tekemät päätökset heidän oikeudentuntoonsa, Saarikko sanoo. Erityisen huolissaan hän on nuorista sukupolvista.
Siksi hallituksen päätös keventää suurituloisten verotusta on Saarikon mielestä väärä. Myös työikäisten pitää jatkaa venymistä, Saarikko sanoo. Eläkeikääkin saatetaan hänen mukaansa joutua nostamaan vielä suunniteltua nopeammin.
Saarikko aloittaa maanantaina Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n toimitusjohtajana.