Tanskan pääministeri hakee tukea liittolaismaista
Tanskan pääministeri Mette Frederiksen tekee tänään pikaisen Euroopan-kiertueen, jolla hän tapaa liittolaisiaan. Hän tapaa päivän aikana Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin Berliinissä, Ranskan presidentin Emmanuel Macronin Pariisissa ja Naton pääsihteerin Mark Rutten Brysselissä.
Frederiksenin eilisen tiedotteen mukaan tapaamisten teemana on Euroopan yhtenäisyys. Siitä ei käynyt ilmi, keskustelevatko johtajat myös Grönlannin tilanteesta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sanonut useasti haluavansa liittää Grönlannin Yhdysvaltoihin eikä ole sulkenut pois edes sotilaallisen voiman käyttämistä siihen.
Tanska ilmoitti eilen vajaan kahden miljardin euron arvoisesta puolustuspaketista, jolla uudistetaan muun muassa arktista laivastoa.
Frederiksen tapasi viikonloppuna Pohjoismaiden johtajia Kööpenhaminassa.