Testit, kokeet ja numeroarviointi oppimisen tukena
”Matematiikasta voi nauttia – ihan jokainen”, kirjoittaa matematiikan ja psykologian opettaja Mikael Mäntykangas (Suomenmaa 29.5.2022) ja kertoo tykänneensä matematiikasta pienestä pojasta asti.
Samaa voi todistaa myös matikkatäti ja ihmettelee, miksi pelätään, että lapset menevät rikki matematiikan tehtävien pohtimisesta. ”Annetaan lasten olla lapsia”, sanotaan, jos uskallan ehdotella joitain matematiikan oppimista parantavia toimia.
Mäntykankaan toinen ansiokas kirjoitus ”Kirottu arvosanakeskeisyys” (Suomenmaa 20.6.2022) on herättänyt monenlaisia ajatuksia.
Eräs opettaja kirjoitti, että arvosanakeskeisyyden voi käsittää kahdella tavalla. Lainaus hänen kommentistaan:
”Ei ole huono asia tavoitella hyviä arvosanoja opiskelun avulla. Sen sijaan itseäni ärsyttää se, kun olen huolella korjannut kokeet ja laittanut tehtäviin kommentteja ja vinkkejä, mutta oppilaat vain nopeasti vertailevat keskenään ”paljonko sait” ja palauttavat kokeet. Jos yritän ehdottaa, että näyttäisivät ne kotona, vastaus yleensä on ”näkeehän ne Wilmasta”.
Siis eihän Wilmasta näe kuin arvosanat, jotka huoltaja sitten kuittaa nähdyksi (jos kuittaa). Itse kun toivoisin, että katsoisivat, mitä ei ole osattu ja keskustelisivat, mitä mahdollisesti pitäisi asialle tehdä.”
Matematiikan oppimisen parantamiseksi olisi halpoja ja tehokkaita keinoja. Edellä kerrotut ongelmat ovat tuttuja myös yliopistolla ja omat ideani sopivat kouluihin.
1980-luvun lopulla sain kevätlukukauden kurssilleni viidennen vuosikurssin opiskelijoita, joilla matematiikka oli sivuaineena ja joiden valmistuminen oli kiinni siitä, että ensimmäisen opiskeluvuoden matematiikan kurssit olivat suorittamatta – siis myös syyslukukauden kurssi, jolle kevään kurssi pohjautui. Mietin pääni puhki, miten selviän heidän kanssaan, kun ne vähäisetkin lyhyen matematiikan opit olivat unohtuneet.
Pyöräily tekee hyvää aivoille. Sitä teinkin vähintään 10 km päivässä kesät talvet, koska asuin viiden kilometrin päässä yliopistolta.
Kerran pyöräillessäni se sitten loksahti. Nimittäin se idea, että pidän opiskelijoilleni joka viikko tunnin testin, jotta näen ne asiat, jotka he osaavat ja joihin he tarvitsevat lisäopetusta. Opiskelijoiden on pakko työskennellä jatkuvasti oppimisensa eteen ja pystyvät sitten myös seuraamaan opetustani.
Kokeilu onnistui uskomattoman loistavasti. Vuodesta 1992 lähtien pidin tunnin mittaisia testejä kursseillani joka toinen viikko. Niiden avulla sain koko ajan palautetta oppimisesta ja myös omasta opetuksestani.
Koska testeillä ei voinut suorittaa kurssia, vaan piti kakistaa tietonsa ja taitonsa vielä tentissä, opiskelijat olivat kiinnostuneita selvittämään epäselviksi jääneet asiat. Useimmiten se onnistui opiskelijalta itseltään, mutta kävimme myös henkilökohtaisia keskusteluja.
Tapaamisissa opin tuntemaan opiskelijat. Opiskelijoiden oli helppo tulla tutun opettajan puheille muissakin opiskeluun liittyvissä kysymyksissä. Viimeisten tapaamisten aiheet saattoivat liittyä työhakemukseen tai jopa ”mistähän hakisi töitä”.
Opiskelijat tykkäsivät testeistä, minkä osoitti jo se, että lähes kaikki osallistuivat testeihin, vaikka ne olivat vapaaehtoiset. Ne antoivat opiskelijoille palautetta, oliko ymmärtänyt asiat. Kurssilapautteissa kiitettiin testejä juuri tuosta: ”Luuli ymmärtäneensä, mutta paperillepanovaiheessa tulikin ongelmia.”
Testeihin valmistauduttiin, mutta saattoi sinne tulla niillä tiedoilla ja taidoilla, jotka oli saatu luennoista ja laskuharjoituksista. Kotitehtäviien ratkomisesta tuli opiskelijoille mielekkäämpää – huomattiin oman työn merkitys. Luentoja oli helpompi seurata, kun aiemmin opetettu oli opittu.
Ei työ stressaa, vaan tekemätön työ.
Testit toimivat stressin poistajana, koska opiskelija tiesi selviytyvänsä tentistä. Hitaasti opitun asian myös hitaammin unohtaa. Niinpä kurssilla opitut asiat jäivät pidempiaikaiseen muistiin, mikä näkyi myös myöhempien kurssien suorituksissa. Testeissä ja tenteissä pohditut asiat muistetaan kauan.
Palkitsin opiskelijat pisteyttämällä testit ja ottamalla ne huomioon yhtenä välikokeena, jos ne paransivat tulosta. Testipisteillä ei voinut huonontaa arvosanaansa, mutta sen tiedän, että testit paransivat oppimista ja opettamista. Tilastotieteen pro seminaari -työnä tehty selvitys osoitti: ”Kun opiskelu parani, niin opetus parani toisessa potenssissa.”
Tarroja en liimailllut tenttipapereihin, mutta kukkasia piirtelin ja saatoin kehaista pikku sanoilla.
Nekin saattoivat ilahduttaa sen lisäksi, että opiskelija oli kokenut a-haa-elämyksiä.. Muistan aina opiskelijan ilmeet, kun hän sanoi: ”Ensimmäisen kerran minulle kirjoitettiin: hyvä!”
Numeroarviointi on hyvä ja saisi olla kuten ennen vanhaan ihan ensimmäiseltä luokalta lähtien. Ei ole mitään pahaa siinä, jos tavoittelee jotain arvosanaa, kunhan ymmärtää, miksi niitä arvosanoja annetaan.
Pienten maalaiskoulujen kannattaisi ottaa kynä&paperi-menetelmät, testit sekä kertotaulu- ja päässälaskupussit käyttöön ensimmäiseltä luokalta lähtien ja näyttää, että maasta se pienikin ponnistaa.
Alli Huovinen