Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen sotilaan epäillään lyöneen vetoa Maduro-operaatiosta, jota oli itse suunnittelemassa
Yhdysvalloissa on nostettu syytteet erikoisjoukkojen sotilasta vastaan, joka väitetysti ansaitsi yli 400 000 dollaria lyömällä vetoa ennustemarkkinoilla Venezuelan silloisen presidentin Nicolas Maduron syrjäyttämisestä.
Sotilas oli itse mukana toteuttamassa operaatiota, jossa Maduro vaimoineen siepattiin Venezuelan pääkaupungista Caracasista ja kuljetettiin New Yorkiin.
Gannon Ken Van Dyken, 38, epäillään asettaneen joulukuun lopun ja tammikuun alun välisenä aikana toistakymmentä Maduron syrjäyttämistä koskevaa vetoa Polymarket-ennustemarkinnoille. Viimeinen vedoista jätettiin vain tunteja ennen kuin erikoisjoukot hyökkäsivät Caracasiin.
Van Dyken sotilasarvo vastaa suurin piirtein suomalaisen armeijan ylivääpeliä. Syyttäjien mukaan hän oli upseerina mukana operaation suunnittelussa, minkä vuoksi hänellä oli myös pääsy keskeisiin aikataulutietoihin.
– Mies- ja naissotilaillemme uskotaan luottamuksellisia tietoja, jotta he voisivat suorittaa tehtävänsä. He eivät saa käyttää näitä erittäin arkaluontoisia tietoja saavuttaakseen henkilökohtaista taloudellista etua, tähdensi virkaatekevä Yhdysvaltojen oikeusministeri Todd Blanche lausunnossaan.
Vaikka Van Dyke asetti vetonsa nimettömänä ja siirsi voittonsa heti verkon kryptovaluuttaholvien kautta ulkomaiselle verkkovälitystilille, viranomaiset pääsivät nopeasti hänen jäljilleen, kertoi uutiskanava CNN.
Van Dykeä syytetään muun muassa luottamuksellisten tietojen väärinkäytöstä, varkaudesta ja petoksesta. Mikäli hänet todetaan syylliseksi kaikkiin syytteisiin, häntä uhkaa jopa 50 vuoden vankeus.
Ennustemarkkinat ovat toistuvasti olleet muutenkin esillä presidentti Donald Trumpin toisella kaudella. Aikaisemmin tänä vuonna kuusi erillistä Polymarketin käyttäjää voitti yhteensä 1,2 miljoonaa dollaria ennustamalla oikein, että Yhdysvallat hyökkäisi Iraniin 28. helmikuuta.
Voittojen tiimoilta ei ole tehty pidätyksiä, eikä esiin ole toistaiseksi noussut tietoja siitä, että Trump tai hänen hallintonsa olisi ollut mukana vedoissa.
– Koko maailmasta on valitettavasti tullut kasino: Euroopassa ja kaikkialla vain lyödään vetoa. En ole koskaan kannattanut sellaista, Trump sanoi toimittajille.
Trumpin hallinnon kritisoijat ovat olleet täysin eri mieltä. Varsinkin demokraattipuolueen edustajat ovat katsoneet presidentin käyttäneen asemaansa häikäilemättömästi hyväksi.
– Trumpin perhe on tienannut presidenttiydellä neljä miljardia. Tämä on ennennäkemätöntä kleptokratiaa, kirjoitti senaattori Bernie Sanders viestipalveluX:ssä.
Trumpin poika Donald Jr. on sijoittanut miljoonia juuri Polymarketiin. Trumpin hallinto antoi yhtiölle toimiluvan viime vuonna, mutta se ei vielä ole saanut toimintojaan Yhdysvalloissa täysin valmiiksi.
Amerikkalaiset voivat kuitenkin helposti käyttää Polymarketin kansainvälistä sivustoa esimerkiksi välityspalvelimen kautta. Tällöin on mahdollista lyödä vetoa esimerkiksi sodista, mikä ei Yhdysvalloissa ole liittovaltion lainsäädännön mukaan luvallista.