USA:n kansalliskaartilaisten ampujaksi syytetty afganistanilaismies kiisti oikeudessa syyllisyytensä
Yhdysvalloissa kahden kansalliskaartilaisen ampumisesta syytetty afganistanilaismies on ollut oikeuden edessä videoyhteydellä sairaalavuoteeltaan. Mies kiisti syyllisyytensä kaikkiin häneen kohdistuviin syytteisiin, kertoi NBC News.
29-vuotiasta miestä syytetään muun muassa murhasta ja tapon yrityksestä. Viime viikolla Valkoisen talon lähellä tehdyssä ampumisessa itsekin haavoittunut syytetty on yhä sairaalahoidossa.
Syyttäjien mukaan afganistanilaismies väijytti kansalliskaartin sotilaat metroaseman ulkopuolella Washingtonissa. Kolmannen paikalla olleen kansalliskaartilaisen mukaan syytetty olisi ampuessaan huutanut ”Allahu Akbar!” (suom. Jumala on suuri).
Kolmas paikalla ollut kansalliskaartilainen haavoitti miestä ampumalla ja otti hänet kiinni.
Washingtonin osavaltiossa Yhdysvaltain luoteisosassa asunut mies ajoi tiettävästi koko maan halki itärannikolle tehdäkseen ampumisen samannimisessä pääkaupungissa.
Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden ministeri Kristi Noemin mukaan afganistanilaismies saattoi radikalisoitua Yhdysvaltoihin saapumisensa jälkeen.
Tuomari Renee Raymondin mukaan oikeusministeriön syytteet ovat vahvalla pohjalla, kertoi NBC News.
– On olemassa videokuvaa siitä, kuinka hän (syytetty) odottaa keskellä kirkasta päivänvaloa aseistettuna ja nähtyään lainvalvontaviranomaisten seurueen, joihin kuuluivat surmattu ja haavoittunut kansalliskaartilainen, lähtee heidän suuntaansa ja alkaa ampua heitä kohti, Raymond sanoi.
Maan oikeusministeri Pam Bondi on kertonut ministeriön hakevan kuolemantuomiota murhasyytteestä.
Ammutuista kansalliskaartin jäsenistä yksi on kuollut. Toinen on yhä vakavassa tilassa, kertoi Länsi-Virginian kuvernööri maanantaisessa lehdistötilaisuudessa CNN:n mukaan.
Tuomari määräsi afganistanilaismiehen vangittavaksi ja asian seuraavan käsittelypäivän tammikuulle.
Ampujaksi syytetty tuli Yhdysvaltoihin vuonna 2021 osana ohjelmaa, jolla maahan tuotiin yhdysvaltalaisten kanssa työskennelleitä afganistanilaisia. Ohjelma oli osa Yhdysvaltojen sotilaallista vetäytymistä maasta.
Syytetty työskenteli osana äärijärjestö Talebania vastaan taistelleita afganistanilaisjoukkoja, joilla oli Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n tuki.
Presidentti Donald Trumpin hallinto valjasti ampumisen heti maahanmuuttopolitiikkansa tiukentamiseksi entisestään. Maa jäädytti kaikkien afganistanilaisten viisumihakemusten käsittelyn ja keskeytti näitä koskevien turvapaikkahakemusten käsittelyn.
Syytetylle myönnettiin turvapaikka huhtikuussa Trumpin toisen kauden aikana. Hallinto on kuitenkin vierittänyt vastuuta Trumpin edeltäjän Joe Bidenin hallinnon niskaan päätöksestä tuoda tämä maahan vuonna 2021.
Yhdysvallat on nyt keskeyttänyt kaikkien maahanmuuttohakemusten käsittelyn 19 maan kansalaisilta, kertoo sanomalehti New York Times.
Samat maat ovat aiemmin tänä vuonna päätetyllä matkustuskieltolistalla, johon kuuluvat muun muassa Afganistan, Iran ja Somalia. Maahanmuuttoviraston lähteiden mukaan keskeytys koskee kansalaisuus- ja oleskelulupahakemuksia.