Venäjän iskut Odessaan jatkuivat kolmatta yötä – Ukraina sanonut olevansa valmis jatkamaan viljakuljetuksia
Venäjän tekemät iskut Mustanmeren rannikolle Ukrainassa jatkuivat torstain vastaisena yönä.
Iskuissa Odessaan ja toiseen satamakaupunkiin Mykolajiviin haavoittui ainakin 20 ihmistä, paikalliset viranomaiset kertoivat. Lisäksi iskuissa tuhoutui hallinnollinen rakennus Odessan keskustassa, Ukrainan eteläisen sotilasjohdon tiedottaja sanoi.
Venäjä on iskenyt Odessaan kolmena yönä peräkkäin sen jälkeen, kun Kreml ilmoitti maanantaina vetäytyvänsä Mustanmeren viljasopimuksesta.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on syyttänyt Venäjää iskujen tarkoituksellisesta kohdistamisesta viljavarantoihin. Esimerkiksi keskiviikon vastaisen yön iskuissa tuhoutui Ukrainan mukaan 60 000 tonnia vientiin tarkoitettua viljaa.
Mustanmeren viljasopimus neuvoteltiin viime vuoden heinäkuussa YK:n ja Turkin johdolla. Sopimuksella Ukrainan viljanvienti saatiin käynnistymään uudelleen Venäjän hyökkäyksen jälkeen.
Ennen sopimuksen solmimista Venäjän sotalaivat olivat sulkeneet liikenteen Ukrainan satamiin Mustallamerellä.
Sopimuksen ansiosta Ukrainasta saatiin vietyä viime vuoden aikana yli 32 miljoonaa tonnia viljaa. Ukrainalainen vilja on erityisen tärkeää vakavasta elintarvikepulasta kärsiville maille, kuten Afganistanille, Sudanille ja Jemenille.
Venäjän maanantaista ilmoitusta vetäytyä sopimuksesta edelsi kuukausia jatkunut Kremlin kritiikki, jonka mukaan sopimuksen kaikkia ehtoja ei ole kunnioitettu.
Venäjän presidentti Vladimir Putin syytti keskiviikkona länttä lisäksi siitä, että se on käyttänyt Mustanmeren viljasopimusta poliittiseen kiristykseen. Putin väitti lännen muuttaneen viljasopimuksen työvälineeksi, jolla rikastutetaan monikansallisia yhtiöitä ja keinottelijoita globaaleilla viljamarkkinoilla.
Keskiviikkona Venäjä ilmoitti, että tästä eteenpäin se pitää kaikkia Ukrainaan kulkevia rahtilaivoja Mustallamerellä mahdollisina sotilaskohteina.
Ukraina on puolestaan sanonut olevansa valmis jatkamaan viljakuljetuksia sopimuksen päättymisestä huolimatta. Ukraina on pyytänyt muilta mailta apua viennin jatkamiseksi.
Torstaina myös ukrainalaisten drooni-isku osui Krimin niemimaalla hallinnollisiin rakennuksiin, ja teini-ikäinen tyttö kuoli, sanoi Venäjän nimittämä Krimin kuvernööri Sergei Aksjonov varhain torstaiaamuna.
Kuvernöörin mukaan isku vaurioitti neljää hallinnollista rakennusta Krimin luoteisosassa. Hän ei kertonut enempää yksityiskohtia iskusta.
Aiemmin tällä viikolla Ukraina iski Krimin Kertshinsalmen sillalle, jonka kautta Venäjä kuljettaa niemimaalle sotilaallista kalustoa.
Venäjä liitti Krimin niemimaan laittomasti itseensä vuonna 2014. Ukraina on toistuvasti sanonut aikovansa ottaa niemimaan takaisin haltuunsa. Niemimaa on kriittinen huoltoyhteys Venäjän joukoille Ukrainassa.
Muualla Ukrainassa taistelut ovat keskittyneet maan itäosaan, jossa Ukrainan vastahyökkäys on toistaiseksi edennyt hitaasti. Ukrainalla on ollut vaikeuksia puhkaista Venäjän puolustuslinjoja huolimatta lännen antamasta aseavusta.
Keskiviikkona Yhdysvallat ilmoitti uudesta aseapupaketista, jonka arvo on reilut 1,1 miljardia euroa. Paketissa Ukrainalle on määrä toimittaa muun muassa ilmapuolustusjärjestelmiä, panssarintorjuntaohjuksia ja drooneja.
Venäjä sen sijaan sanoi edenneensä kilometrin verran Harkovan rintamalla koillisessa Ukrainassa.