Vantaa kolminkertaistanut tartuntajäljittäjien määrän – virka-apua saatu myös Puolustusvoimilta
Vantaan kaupunki on pyytänyt ja saanut apua pahasti ruuhkautuneeseen koronavirustartuntojen jäljitykseen. Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo Twitterissä, että kaupunki on pyytänyt ja saanut virka-apua myös Puolustusvoimilta.
Viljanen kertoi Twitterissä tiistaina, että Vantaa on kolminkertaistanut tartuntajäljittäjien määrän viikossa. Vantaalla on THL:n mukaan todettu 6 743 koronavirustartuntaa pandemian alusta lähtien.