Uutissuomalainen: Ministeriuutisista tehty kesällä poikkeuksellisen paljon JSN-kanteluita
Heinäkuussa tehtiin Julkisen sanan neuvostoon (JSN) poikkeuksellisen paljon kanteluita kesäkuukaudeksi. Kanteluita kertyi yli 70, joista noin puolet koski uutisointia perussuomalaisista, Uutissuomalainen kirjoittaa.
JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvönen kertoo Uutissuomalaiselle kanteluiden koskevan ex-ministeri Vilhelm Junnilaa (ps.), elinkeinoministeriä Wille Rydmania (ps.) sekä valtiovarainministeri Riikka Purraa (ps.).
JSN on median itsesäätelyelin, joka arvioi hyvää journalistista tapaa tulkitsemalla Journalistin ohjeita. Kantelut politiikan journalismista eivät ole uusi ilmiö, eikä määrä ole Hyvösen mukaan ennennäkemätön.
Kokonaisuutena JSN-kanteluiden määrä nousee kuitenkin Hyvösen mukaan tänä vuonna ennätykseen.
– Mediajulkisuudesta näyttää tulleen yhä enemmän ja yhä useammanlaisen poliittisen kamppailun näyttämö, ja tämä kamppailu näkyy myös JSN:lle tehdyissä kanteluissa, Hyvönen toteaa.
Hyvösen mukaan kyse ei ole vain puoluepolitiikasta vaan kamppailua käydään myös esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen käsittelystä mediassa.