Ukrainan armeija on murtautunut Venäjän linjojen läpi maan eteläosassa, kertoo ukrainalaiskenraali
Ukrainan armeija on puhkaissut Venäjän puolustuslinjat Zaporizhzhjan alueella Etelä-Ukrainassa, kertoi ukrainalaiskenraali Oleksandr Tarnavskyi yhdysvaltalaismedian haastattelussa.
Kenraalin mukaan eteneminen on ollut odotettua hitaampaa, mutta silti joukot ovat saaneet haltuunsa strategisesti tärkeitä kohteita.
– Olemme murtautuneet läpi vasemmalla sivustalla lähellä Verboven kylää, missä on tapahtunut murros. Jatkamme eteenpäin, kenraali sanoi uutiskanava CNN:n haastattelussa.
– Emme ole edenneet niin nopeasti kuin odotettiin, ei niin kuin toisen maailmansodan sotaelokuvissa. On kuitenkin tärkeää, ettemme menetä aloitetta, Tarnavskyi jatkoi.
Tarnavskyin m mukaan suuri läpimurto tapahtuisi, jos Ukraina onnistuisi valtaamaan Tokmakin kylän, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä nykyisestä rintamasta. Tämä avaisi reittiä kohti Melitopolin kaupunkia ja Krimiä.
– Tällä hetkellä venäläiset luottavat puolustuslinjojensa leveyteen alueella.
Tarnavskyi ei myöskään uskonut, että lähestyvä talvi hidastaa vastahyökkäystä.
– Sää voi hidastaa etenemistä, mutta koska etenemme pääosin ilman ajoneuvoja, en usko sen suuresti vaikuttavan vastahyökkäykseen.