Tuulivoiman rakentamisessa aikalisä – ala odottaa terveysselvitystä ja tukipäätöstä
Tuulivoimaloiden rakentamisessa tulee väistämättä aikalisä, sillä ilman uusia tukia tuulivoima ei halvan sähkön aikana markkinaehtoisesti kannata.
Uusiutuvan energian tuotantotuki odottaa keväällä valmistuvaa tuulivoiman terveys- ja ympäristöselvitystä, joka määrittelee tuulivoiman lisärakentamista.
– Varmaan tuulivoimainvestointeihin tulee taukoa, riippuen koska päätöksenteko saadaan rullaamaan ja poliittiset päätökset tehdään, työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) uusiutuvasta energiasta vastaava hallitusneuvos Päivi Janka kertoo.
Terveysselvityksen jälkeen uutta tuotantotukea jaetaan tarjouskilpailussa, joka järjestetään TEMin arvion mukaan todennäköisesti vuonna 2018.
Tuulivoiman terveysselvitykseen osallistuu useita ministeriöitä. Uudesta selvityksestä kerrottiin marraskuussa osana energia- ja ilmastostrategiaa.
– Tehdään osittain uusia selvityksiä, hyvin vahvasti pohjautuen olemassa olevaan aika vankkaankin tutkimusaineistoon, TEMin energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen sanoo.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteutti vuosina 2015–2016 kyselytutkimuksen yhdeksällä tuulivoima-alueella. Yksi tavoite oli selvittää, miten yleisiä tuulivoimamelun aiheuttamat haitat ovat Suomessa.
Havainnot eivät THL:n tutkijoiden mukaan tue epäilyä, että oireilu olisi yhteydessä voimaloiden tuottamaan kuultavaan ääneen tai infraääneen.
Tutkijat Anu Turunen ja Timo Lanki muistuttavat blogikirjoituksessaan, että toistaiseksi tätä on tutkittu vähän. THL jatkaa tutkimusprojektia.
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) sanoo, että uudessa selvityksessä hyödynnetään maa- ja metsätalousministeriön rekisteritietoa eläinten terveydestä vuosien ajalta.
– Aineisto laitetaan yhteen, missä on tuulivoimaloita ja lähellä eläinrekisteritietoa. Aineisto kertoo tietoa, onko havaittavissa vaikutuksia, Tiilikainen sanoo.