EURES-verkoston palveluilla tuetaan kasvua yritysten kansainväliseen rekrytointiin
Työvoiman liikkuvuus Euroopassa -hankkeen päätöswebinaarissa 27. lokakuuta esiteltiin tuloksia ja palveluja, joilla suomalaiset työnantajat voivat rekrytoida sujuvasti osaavaa työvoimaa Euroopasta. Palveluilla halutaan myös rohkaista työnantajia rekrytoimaan ulkomailta.
Esimerkki hankkeessa kehitetystä palvelusta on Työpaikkasuomi ja -ruotsi, joka tarkoittaa kielikoulutusta ulkomaalaistaustaisille työntekijöille ja yrittäjille. Lähtömaakoulutus voi kielen opetuksen lisäksi perehdyttää tulevaa työntekijää suomalaiseen kulttuuriympäristöön. Myös vastaanottavalle työyhteisölle on tarjolla esimerkiksi kansainvälistymisvalmennusta.
– Lähtömaakoulutus voi painottua kieleen, lisäksi se antaa sekä työntekijälle että työyhteisölle aikaa valmistautua sekä tukee molemminpuolista integroitumista, painottaa EURES-verkoston jäsenyritys BBi Communication Finlandin maajohtaja Marisa Kerman.
Webinaarin paneelikeskustelussa pohdittiin yritysten kansainvälistymisen tukemista, rekrytointeja, kausityötä ja Suomen veto- ja pitovoimaisuutta työ- ja asuinpaikkana. Suomi kiinnostaa luonnollisesti paitsi rauhallisena, luonnonläheisenä asuinmaana, myös vakaan yhteiskunnan ja työolojen takia. Ulkomaalaiset työntekijät arvostavat Suomea, jossa työsopimukset pitävät, työajat on määritelty ja työturvallisuus kunnossa.
Webinaarissa nähtiin myös Työvoiman liikkuvuus Euroopassa -hankkeen tuottamia tosielämän rekrytointivideoita ja keskusteltiin kansainvälisen rekrytoinnin eduista, haasteista ja tulevaisuudennäkymistä. Yleisölle esitettyyn kysymykseen ”Lisääntyvätkö kansainväliset rekrytoinnit” saatiin vastaukseksi lähes sataprosenttisesti ”kyllä”.
Kansainvälisen rekrytoinnin EURES-palvelut ovat tarjolla ympäri Suomea ELY-keskusten tai TE-toimistojen kautta. Rekrytointi ulkomailta ei kuitenkaan ole vielä valtakunnallisesti kovin yleistä esimerkiksi pk-yrityksissä.
– Yrityksissä ei välttämättä tiedetä, millaisia säädöksiä ulkomaalaisen työntekijän palkkaamiseen liittyy. Tarvitaan myös rohkeutta ottaa ensimmäinen askel rekrytointiprosessissa. Kaikissa yrityksissä ei myöskään tunneta tarjolla olevia rekrytointipalveluja, summaa yrittäjä, toimitusjohtaja Wille Viittanen Wiitta Oy:stä.