Ammattijärjestö Talentia: Toimeentulotukeen suunnitellut muutokset rikkovat ihmisoikeuksia ja perustuslakia
Toimeentulotuen kokonaisuudistus herättää syvää huolta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentiassa. Esitykset uhkaavat pahimmillaan sekä ihmisoikeuksia että sosiaalihuollon ammattilaisten mahdollisuuksia tehdä työtään eettisesti, järjestö näkee.
– Toimeentulotuen saajia voitaisiin velvoittaa tekemään työtä ilman riittävää korvausta julkishallinnon organisaatioissa. Tällainen muutos voisi rikkoa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Lisäksi se olisi juridisesti kyseenalaista, sanoo Talentian erityisasiantuntija Heidi Pekkarinen tiedotteessa.
Ihmisten elämäntilanteet vaihtelevat suuresti, ja Talentian mukaan pakottavat velvoitteet voivat pahimmillaan johtaa syrjäytymisen syvenemiseen. Vapaaehtoisuuteen perustuvat ja yksilölliset työllistämistoimet ovat järjestön mukaan tehokkaampia ja eettisesti kestävämpiä ratkaisuja.
– Sosiaalihuollon ammattilaisilla on keskeinen rooli asiakkaiden tukemisessa ja yksilöllisten ratkaisujen hakemisessa. Pakottavilla velvoitteilla vaikeutetaan tätä työtä, Pekkarinen sanoo.
Petteri Orpon (kok.) hallituksen esityksen mukaan Kelan ei tarvitsisi ohjata asiakasta enää sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointiin, jos toimeentulotuen perusosaa alennetaan esimerkiksi velvoitteiden laiminlyönnin vuoksi.
– Asiakkaiden taloudellinen ahdinko voi syventyä, ja oikea-aikainen pääsy sosiaalihuollon palveluiden piiriin vaikeutuu, Pekkarinen näkee.
Erityisen haavoittuvassa asemassa olevat, kuten nuoret, mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivät sekä elämänhallintaongelmien kanssa kamppailevat, ovat vaarassa jäädä ilman oikea-aikaista ja riittävää tukea, Talentia toteaa.
Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on taata ihmisarvoinen elämä ja auttaa vaikeassa tilanteessa olevia takaisin omille jaloilleen.
Talentia varoittaa, että leikkaukset viimesijaiseen etuuteen pahentavat köyhyyttä, eriarvoisuutta ja syrjäytymistä, sekä horjuttavat yhteiskuntarauhaa.
– Esitetyt muutokset sotivat perustuslakia vastaan. Perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Liian alhainen viimesijaisen etuuden taso tekee tämän mahdottomaksi, Pekkarinen painottaa.