Tasavuosia täyttänyt YK on epäonnistunut monessa – olisiko aika kaivaa tehokkaampi vaihtoehto naftaliinista?
Yhdistyneet kansakunnat eli YK täytti perjantaina 80 vuotta.
YK:n jo aiemmin allekirjoitettu peruskirja astui voimaan 24. lokakuuta 1945. Aluksi allekirjoittajia oli vain 47, mutta maailmanlaajuinen järjestö laajeni sittemmin valtio valtiolta.
Suomesta tuli YK:n jäsen 1955.
Yhdistyneet kansakunnat perustettiin uskottavuutensa menettäneen Kansainliiton raunioille toisen maailmansodan jälkeen sillä ajatuksella, että YK kykenisi aidosti edistämään kestävää maailmanrauhaa. Tässä välineenä olisi etenkin turvallisuusneuvosto, jonka pysyvinä jäseninä olisivat suurvallat.
Sittemmin on käynyt selväksi, että turvallisuusneuvosto on epäonnistunut sotien lopettamisessa.
YK on tietysti onnistunut vahvasti etenkin humanitaarisessa ja kulttuurityössä. Rauhaa se on edistänyt rauhanturvaoperaatioilla ja valtioiden välisiä keskusteluja tukemalla.
Pysyvä sotien lopettaminen vaatisi kuitenkin jotain muuta kuin heikosti toimivat yksimielisyyttä vaativat elimet.
Pitäisikö siis kaivaa naftaliinista vaihtoehtoinen idea YK:lle?

Jo vuosisatoja sitten filosofit pohtivat ja esittivät ratkaisuja sotien pysyväksi lopettamiseksi.
Erityisen tunnettu esitys on Immanuel Kantin (1724–1804) Ikuiseen rauhaan -teoksesta vuodelta 1795. Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa Kant pohti, millä tavalla luotaisiin sodat ehkäisevä ja oikeudenmukaisuuden takaava järjestelmä ja millaisia sääntöjä tällainen järjestelmä vaatisi.
Kant pohti asiaa paljon valtion käsitteen ja valtioiden oikeuksien kannalta määrittäen kolme perussääntöä valtioille ja näiden väliselle oikeuskäytännölle.
1. Valtiojärjestys olkoon jokaisessa valtiossa tasavaltainen.
2. Kansainoikeus perustukoon vapaiden valtioiden valtioliittojärjestelmään.
3. Maailmankansalaisoikeus olkoon rajoitettu yleiseen vierasystävyyden vaatimukseen.
Eräs Kantin keskeisistä teeseistä oli se, että vakituinen sotaväki tulisi aikaa myöten lakkauttaa. Ajatusta on sittemmin jatkojalostettu, ja eräs YK:nkin perustamisen aikaan keskusteltu asia oli ajatus maailmanhallituksesta.
Maailmanhallituksella olisi selkeästi rajoitettu toimivalta, mutta tämä toimivalta olisi äärimmäisen voimakas. Maailmanhallitus olisi ainoa, joka saa komentaa armeijaa ja omistaa sotilasaseita. Maailmanarmeijan tehtävä olisi ehkäistä mahdollisesti syttyvät sotilaalliset tai muuten väkivaltaiset konfliktit. Se olisi maailman ainoa laillinen armeija.
Valtioiden itsemääräämisoikeus ja poliittinen järjestelmä pysyisi valtioiden omassa päätäntävallassa.
Kysymys kansallisista poliisivoimista saattaisi olla erityisen hankala määritellä, jos väkivallan monopoli olisi vain maailmanhallituksella.

Jo keskiajalla ja uuden ajan alussa esimerkiksi Dante Alighieri ja Francisco de Vitoria visioivat maailmaa ilman sotia. Maailma olisi yksi tasavalta tai sitten yksi ruhtinas pitäisi kaikki kuningaskunnat tyytyväisinä ja sovittelisi riidat.
Myöhemmin maailmanhallitusajatusta on pohtinut esimerkiksi länsimaisen uudemman filosofian klassikko Bertrand Russell. Samoin historian kuuluisin fyysikko, pasifistinakin tunnettu Albert Einstein puhui maailmanhallituksen puolesta. Einsteinin teoriat olivat osaltaan auttamassa ydinaseiden kehittelyssä, mistä Einstein itse oli tuskaisen tietoinen.
– Ihmisten kaipuu rauhaan voidaan toteuttaa ainoastaan luomalla maailmanhallitus, Einstein on todennut.
YK-aikanakin keskustelua on pidetty yllä aina välillä. Jos maailmanhallitusta ei ole esitetty, on pohdittu ainakin YK:n roolin muuttamista.
Maailmanhallituksen luominen vaatisi maailman valtioiden yhteisymmärryksen ja esimerkiksi aluekiistojen ratkaisun etukäteen.
On myös riski, että maailmanhallitus ei toimi toivotusti, ainakin jos sotien ehkäisyn kylkeen liitetään muuta toimivaltaa. Esimerkiksi maailmanarmeijan rahoitus voi olla vaikea kysymys.
Suomessa Liberaalisen kansanpuolueen nuorisojärjestö otti 1970-luvulla kantaa maailmanhallituksen puolesta. Liberaalinuoret olisivat tehneet YK:sta maailmanhallituksen, jolla olisi ollut vahva taloudellinen toimivalta. Erityisesti he perustelivat federalismiaan talouserojen tasaamisella ja kehitysyhteistyön tarpeilla.
Tätä vastoin Visio paremmasta maailmasta ry taas pitää selvänä, että maailmanhallituksella ei saisi olla taloudellisia vaikuttimia, vaan se olisi politiikkatoimien eettinen ohjuri ja ankkuri.

Maailmanhallituksella on ymmärretty muutakin kuin rauhaa ja rakkautta. Esimerkiksi Saksan natsidiktaattori Adolf Hitler tavoitteli maailmanvaltaa, ja hänen hallituksensa olisi siten ollut maailmanhallitus. Hitlerin suunnitelmat maailmanpääkaupunki Germaniasta etenivät hyvinkin pitkälle.
Kommunistinen liike on taas tavoitellut maailmankommunismia, jossa valtioita ja näiden hallituksia ei tarvittaisi. Tämän yhteydessä on eri kysymys, miten maailman hallinto monilta osin rakennettaisiin.
Ihmiskunnan kokonaisedun voi katsoa edellyttävän ainakin toimivaa maailmanlaajuista hallintoa, vaikka moni maailmanhallituksen ja maailmanrauhan ajatus tuntuukin utopistiselta. Samalla voi kysyä, tarvitaanko tosiaan taas uusi maailmansota, jotta tajutaan saada aikaiseksi oikea, toimiva maailmanlaajuinen rauhaa edistävä yhteistyöelin.