Tämä pahe kohottaa syöpäriskin peräti 27-kertaiseksi – kaikista syövistä puolet olisi ehkäistävissä elintapamuutoksilla
Tupakointi on 30 vuoden seurannan perusteella keskeisin muokattavissa oleva syövän riskitekijä, selviää Suomen Syöpärekisterin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteisestä tutkimusartikkelista.
Tupakoivien miesten keuhkosyöpäriski on peräti 27-kertainen. Vastaavasti tupakoivilla naisilla riski kohoaa 13-kertaiseksi. Keuhkosyöpä aiheuttaa puolestaan noin joka viidennen syöpäkuoleman Suomessa.
– Keuhkosyövistä yli 80 prosenttia johtuu tupakoinnista, ja kaikista uusista syövistä jopa puolet olisi nykytiedon mukaan ehkäistävissä elintapamuutosten avulla, tutkimusprofessori Pekka Jousilahti THL:sta toteaa tiedotteessa.
Tulevaisuudessa myös ylipainon merkitys syövän riskitekijänä kasvaa, asiantuntijat arvioivat.
Tätä nykyä yli 30 painoindeksi nostaa suolistosyövän riskiä 1,4-kertaiseksi niin naisilla kuin miehillä normaalipainoisiin verrattuna.
Paksu- ja peräsuolen syöpä eli suolistosyöpä aiheuttaa tällä hetkellä joka kymmenennen syöpäkuoleman Suomessa.
THL:n ja syöpärekisterin yhteisessä METCA-tutkimushankkeessa yhdistetään suuret suomalaiset väestöterveystutkimukset valtakunnallisen syöpärekisterin tietoihin. Näin saadaan ajantasaista tietoa syövän riskitekijöistä.
– Pitkään jatkunut kattava syöpärekisteröinti sekä laajat väestön terveystutkimukset antavat ainutlaatuisen mahdollisuuden syöpäriskiin vaikuttavien elintapatekijöiden arviointiin suomalaisilla, tilastojohtaja Janne Pitkäniemi Suomen Syöpärekisteristä kertoo.
METCA-hankkeessa on mukana yli 247 000 suomalaista.