Talouspolitiikan arviointineuvosto: Hallitus lipsuu linjaltaan

Talouspolitiikka

Hallitus ei ole saavuttamassa hallitusohjelman tavoitteita, sanoo talouspolitiikan arviointineuvosto.

Neuvoston lausunnon mukaan finanssipolitiikka on elvyttävää, vaikka sitä pitäisi kiristää.

Professoreista koostuva neuvosto huomauttaa, että valtiovarainministeriön ennusteen mukaan julkisen sektorin alijäämä on vielä vuonna 2020 1,2 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Hallitus tavoittelee nollaa prosenttia.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kirjoitti Verkkouutisten blogissaan muiden asiantuntijoiden, joihin lukeutuu tuore nobelisti Bengt Holmström, kiitelleen hallituksen finanssipolitiikkaa.

– Lisäsäästöillä ei ole haluttu vaarantaa orastavaa talouskasvua, Orpo perustelee.

Hän lähtee siitä, että jos talouskasvu ja työllisyys eivät kohene lähikuukausina, kevään kehysriihessä päätetään säästöistä.