Sosiaalinen media suree Berliinin uhreja – brittimeppi syyttää tragediasta Merkelin politiikkaa
Useat politiikot ovat ilmaisseet surunvalittelunsa Twitterissä Berliinin tapahtumien johdosta.
Toisenlaisiltakaan kommenteilta ei ole vältytty. Britannian itsenäisyyspuolue Ukipin entinen johtaja, europarlamentaarikko Nigel Farage twiittasi, että ”tällaiset tapahtumat jäävät Merkelin perinnöksi”. Kommentti sai lukuisia vastalauseita.
Farage myös totesi, että uutiset Berliinistä ovat kauheita mutta eivät yllättäviä.
Farage viittasi tällä siihen, että Saksan liittokansleri Angela Merkel on ottanut Saksaan satoja tuhansia turvapaikanhakijoita.
– Tänään terroristi-iskuja oli Turkissa, Sveitsissä ja Saksassa – ja tilanne on vain pahenemassa. Sivistyneen maailman pitää muuttaa ajatteluaan, Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump puolestaan twiittasi eilen illalla.
Suomen pääministeri Juha Sipilä otti myös kantaa murheellisiin tapahtumiin Twitterissä heti maanantai-iltana.
– Järkyttävien uutisten ja järjettömän väkivallan ilta. Ajatukseni ovat Berliinissä ja kaikkien berliiniläisten ja saksalaisten ystäviemme luona, Sipilä kirjoitti.
EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen esitti myös osanottonsa uhrien läheisille.
– Ainoastaan yhtenäisinä voimme taistella terrorismia vastaan, Katainen totesi.
Ranskan presidentti François Hollande kirjoitti haluavansa ilmaista solidaarisuutensa ja myötätuntonsa liittokansleri Merkelille ja Berliinin uhrien perheille.
Keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä pohtii Euroopassa tapahtuneita terroritekoja blogissaan .
Kärnä muistuttaa, että emme voi alkaa pelätä toisiamme etnisen taustan tai uskonnon takia. Radikalisoituneet tulee hänen mukaansa ottaa kiinni ja tuomita, mutta muutoin on käytettävä kaikki keinot, joilla radikalisoitumista ehkäistään.
Kärnän mielestä jokaisen kannattaa pohtia, millaisia poliittisia tarkoitusperiä on vastakkainasettelua lietsovilla ja populismin nimiin vannovilla tahoilla.
Hän vertaa Venäjän Turkin-suurlähettilään Andrei Karlovin ampumista ensimmäiseen maailmansotaan johtaneisiin Sarajevon laukauksiin.
Kärnä toteaa, että eilisten terroritekojen ja Venäjän suurlähettilään poliittisen murhan suhteen valtit ovat tällä hetkellä diplomaattien käsissä.
Suomen on Kärnän mukaan osaltaan varmistettava, että tämä ei johda Venäjän kiihtyneisiin sotatoimiin Syyriassa siviileitä kohtaan.