Saksan ulkoministeri toppuutteli puheitaan Palestiinan tunnustamisesta
Israelissa ja Palestiinan Länsirannalla vierailulla oleva Saksan ulkoministeri Johann Wadephul toppuutteli perjantaina aiempia puheitaan Palestiinan tunnustamisesta, kertoivat saksalaismediat.
Muun muassa Deutsche Welle kertoi Wadephulin sanoneen torstaina, että palestiinalaisvaltion tunnustamisen tulisi tapahtua kahden valtion ratkaisua koskevien neuvottelujen päätteeksi, mutta Berliini reagoisi kaikkiin yksipuolisiin toimiin, kuten joidenkin israelilaisten ministerien esittämiin suunnitelmiin palestiinalaisalueiden liittämisestä. Lisäksi Wadephul varoitti Israelia kansainvälisen eristäytymisen riskistä.
Hän vaati niin ikään Hamasilta taistelujen lopettamista ja panttivankien vapauttamista.
Perjantaina Wadephul kuitenkin lievensi sävyään todeten, ettei Saksalla ole välittömiä suunnitelmia Palestiinan tunnustamiseksi.