Sairaalaverkkolain valiokuntakäsittelystä muheva riita eduskunnassa – oppositio tyrmistyi hallituspuolueiden menettelystä
Eduskunnassa leimahti keskiviikkona poikkeuksellinen ”valiokuntasota”, kun oppositioryhmät tuohtuivat päähallituspuolueiden manööveristä sairaalaverkkolain käsittelyssä.
Täysistunnon viivästyminen edeltävän puhemiesneuvoston kokouksen venymisen vuoksi enteilee yleensä myräkkää. Sellainen nousikin heti istunnon alussa, kun sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) pyysi puheenvuoron.
Kiuru kertoi puhemiesneuvoston päättäneen äänin 10–9 lain lähettämisestä mietinnön laatimista varten hallintovaliokuntaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan sijasta.
– Tämä on nykyisen toimijaon vastainen esitys. Nyt mennään liian pitkälle. Pyydän, että ehdotusta ei viedä niin pitkälle, että sosiaali- ja terveydenhuollon asioita käsitellään hallintovaliokunnassa, Kiuru pauhasi.
Kiuru yritti esittää, että mietintövaliokunta olisi sosiaali- ja terveysvaliokunta, mutta istuntoa johtanut puhemies Jussi Halla-aho (ps.) ei sallinut sitä teknisistä syistä voinut tehdä näin. Esityksen teki myöhemmin SDP:n Saku Nikkanen.
Esityksen hallintovaliokunnasta teki puhemiesneuvostossa perussuomalaiset kokoomuksen kannattamana. Selitykseksi tarjottiin sosiaali- ja terveysvaliokunnan ”ruuhkautumista”.
Todelliseksi syyksi käytäväpuheissa arveltiin sitä, että perussuomalaiset ja kokoomus eivät halunneet lähettää esitystä mietinnölle SDP:n Krista Kiurun johtamaan valiokuntaan.
Vaalikaudella 2015-2019 sosiaali-ja terveysvaliokuntaa johtaessaan Kiuru onnistui tekemään Juha Sipilän (kesk.) hallituksen sote-mallin valiokuntakäsittelystä ikimuistoisen kokemuksen valiokunnassa istuneille hallituspuolueiden edustajille.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen totesi, että kysymyksessä on sosiaali- ja terveydenhuollon sisältölaki, joka kuuluu eduskunnan ministeriövastaavuuksien periaatteen mukaisesti sote-valiokunnan käsiteltäväksi.
– Keskustan eduskuntaryhmä on hämmentynyt ja pöyristynyt tästä arvottomasta näytelmästä, joka tänä iltapäivänä on täällä käynnistynyt. Meidän pitäisi viimeiseen asti, tämän salin, ylläpitää suomalaista demokratiaa, suomalaista yhteistyötä, suomalaista parlamentarismia. Mutta nyt täällä ruvetaan rikkomaan pitkäaikaisia periaatteita ja kuullaan aivan hassuja tekosyitä työtaakasta. Ei täällä ole kenenkään työtunneista ennenkään välitetty, istuttu vaikka yöt ja päivät perustuslakivaliokunnassa, tiedän itsekin omasta kokemuksesta, Kurvinen jyrisi.

SDP:n Nikkasen esitystä sote-valiokuntaan lähettämisestä kannatti valiokunnan jäsen ja hallituspuolueen edustaja, kristillisdemokraattien Päivi Räsänen. Räsänen sanoi puhemiesneuvoston päätöksen tulleen hänelle yllätyksenä.
– Kyllä tämä on aivan uutta, enkä ymmärrä, enkä tiedän, en todellakaan tiedä perusteita, miksi tähän on päädytty, Räsänen sanoi.
Myös kristillisdemokraattien toinen lääkärikansanedustaja Sari Tanus sanoi yllättyneensä asiasta. Hän sanoi ettei se ole ”oikein ymmärrettävissä”.
Opposition tueksi asettui myös hallituspuolue RKP:n edustaja Henrik Wickström. Hän näki, ettei pitkiä parlamentaarisia perinteitä ole perusteltua lähteä muokkaamaan.
– Ja uskon, että sen takana myöskin koko RKP seisoo.
Räsänen ja Wickström saivat opposition edustajilta vuolaat kiitokset ja kehut tuestaan ja suoraselkäisyydestään asiasta.
– Täytyy nostaa hattua edustaja Päivi Räsäselle. Te olette kokenut kansanedustaja. Totean, että teillä on vielä enemmän vuosia tässä salissa kuin itselläni ja tänä aikana ei ole koskaan oltu sellaisessa tilanteessa kuin eduskunta juuri näillä minuuteilla on, Kiuru sanoi.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.) vakuutti, etteivät sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet ole pyytäneet asiaa hallintovaliokuntaan.
Laiho totesi kuitenkin, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan tilanne näyttää huonolta, erityisesti johtamisen näkökulmasta, eivätkä asiat etene niin kuin asianmukaisesti pitäisi edetä.
– Sinänsä itse en myöskään vastusta tätä, koska se antaa mahdollisuutta nyt paneutua paremmin näihin esityksiin, jotka tällä hetkellä ovat sisällä.
Eduskunnan valiokuntaoppaan mukaan hallintovaliokunnalle kuuluu muun muassa hyvinvointialueiden yleinen lainsäädäntö, aluejako, rahoitusjärjestelmän yleinen lainsäädäntö ja pelastustoimen rahoitus. Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kuuluu sosiaali- ja terveydenhuolto ja sen rahoitus.
Käsittelykiistan nostanut esitys muuttaisi terveydenhuollon päivystystä ja leikkaustoimintaa koskevaa lainsäädäntöä.
Jatkossa kullakin hyvinvointialueella olisi yksi yliopistollinen sairaala tai keskussairaala, jossa ylläpidetään monierikoisalaista ympärivuorokautista päivystystä. Suuren väestöpohjan vuoksi Uudellamaalla tällaisia sairaaloita voisi olla enemmäkin.
Kemissä, Savonlinnassa, Oulaisissa, Salossa ja Valkeakoskella sijaitsevat sairaalat voisivat edelleen jatkaa tietyn palveluvalikoiman sairaaloina. Ympärivuorokautista perusterveydenhuollon päivystystä voisi ylläpitää Ivalossa, Kuusamossa, Kouvolassa, Pietarsaaressa ja Raaseporissa.
Kemissä ja Savonlinnassa voisi ylläpitää tällaista päivystystä tai vaihtoehtoisesti rajattua ympärivuorokautista erikoissairaanhoidon päivystystä.
Äänestys mietintövaliokunnasta käytäneen perjantaina.