Roosa Grönberg pyrkii keskustanuorten johtoon – "Hajuton, mauton ja väritön politiikka ei puhuttele ketään"
Helsinkiläinen kauppatieteiden kandidaatti Roosa Grönberg pyrkii keskustanuorten puheenjohtajaksi. Grönberg kertoo asiasta tiedotteessaan.
Grönberg toimii tällä hetkellä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksessa, jossa hän vastaa koulutuspolitiikasta.
Hän sanoo asettavansa tavoitteekseen sen, että keskustanuorista tulisi jälleen Suomen poliittisesti houkuttelevin ja uskottavin nuorisojärjestö.
Nuorisojärjestöä hän luonnehtii keskustan kirittäjäksi puolueen tulevaisuuslinjauksissa.
– Minä uskon, että politiikka sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen kyllä kiinnostavat nuoria, mutta poliittiset nuorisojärjestöt tuntuvat kaukaisilta. Keskustanuorten täytyy voida olla se yhteisö, jonka mukaan on mahdollisimman helppo tulla, hän summaa.
Grönbergin mielestä keskustanuorten tulee olla keskusteleva ja moniääninen joukko, joka kykenee tarjoamaan kilpailukykyistä politiikkaa.
Keskustanuorilta täytyy Grönbergin mukaan löytyä ratkaisuja myös tulevaisuuden monisyisiin haasteisiin, kuten Suomen väestörakenteen korjaamiseen.
Ilman kunnianhimoisia avauksia Suomella ei ole Grönbergin mukaan menestymisen mahdollisuuksia.
– Keskustanuorten tulee olla etunenässä löytämässä keskustavihreitä poliittisia ratkaisuja esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumiseen, jotka koskettavat ennen kaikkea tulevia sukupolvia.
Grönberg haluaa nähdä Suomen kokonaisuutena, jossa kaupungit ja maaseutu vahvistavat toisiaan. Vastakkainasetteluun ei ole varaa.
– Hajuton, mauton ja väritön politiikka ei puhuttele ketään, eikä varsinkaan uusia sukupolvia, joita myös puhutellaan erilaisilla poliittisilla nostoilla. Siksi meidän täytyy tehdä uudistuvaa politiikkaa, joka puhuttelee ihmisiä Helsingistä Utsjoelle saakka, hän linjaa.
Tärkemmäksi asiaksi hän nostaa keskustanuorten roolin kasvatusjärjestönä.
Keskustanuorten tulee Grönbergin mielestä olla erilaisia mahdollisuuksia tarjoava järjestö sekä kymmenen vuotta mukana olleille kuin vasta eilen liittyneille jäsenille.
– Monipuolisella tapahtumatarjonnalla, koulutusmahdollisuuksilla, rohkealla uudistumisella ja keskustelevalla politiikalla tarjoamme erilaisille ihmisille uskallusta lähteä mukaan ja muuttaa maailmaa omalla panoksellaan.
Keskustanuorten uusi puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa 28.-29.10.2023 Kuopiossa.
Keskustanuorten nykyinen puheenjohtaja Aleksi Sandroos ei pyri jatkokaudelle. Puheenjohtajakisaan on ilmoittautunut myös oululainen Jere Tapio.