Putin odottaa Yhdysvaltojen neuvottelijoita Venäjälle, kunhan Lähi-idän tilanne rauhoittuu
Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo odottavansa Yhdysvaltain neuvottelijoita Venäjälle, kunhan Yhdysvallat on päässyt Iranin kanssa sopimukseen Lähi-idässä. Putin kertoi asiasta sunnuntaina venäläistoimittajan haastattelussa, jota venäläiset uutistoimistot lainasivat.
Putin sanoi Venäjän olevan valmis jatkamaan neuvotteluja ja keskustelemaan kaikista yksityiskohdista.
Putin vastasi haastattelussa kysymykseen Venäjän ja Yhdysvaltojen väleistä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi Ranskassa järjestetyssä G7-kokouksessa reilu viikko sitten, että Venäjän tulisi tehdä sopimus Ukrainan kanssa.
Yhdysvaltojen välittämät neuvottelut aselevosta Venäjän ja Ukrainan välillä ovat olleet pitkään jäissä Lähi-idän sodan vuoksi.
Putin myönsi sunnuntaina Kremlin julkaisemassa haastattelussa, että Ukrainan iskut Venäjän energiainfrastruktuuriin ovat aiheuttaneet ongelmia. Putin sanoi Venäjän kärsivän ”tietynlaisesta” polttoainepulasta.
Putin sanoi, että maan hallinto on havainnut iskuja seuranneen pulan, mutta tilanne ei hänen mukaansa kuitenkaan ole vakava.
Esimerkiksi Venäjän miehittämää Krimiä vaivaa paha polttoainepula, koska Ukrainan iskut ovat vahingoittaneet Venäjän polttoainevarastoja ja -jalostamoita. Perjantaina viranomaiset julistivat Krimille hätätilan polttoainepulan ja sähkökatkosten vuoksi.