Puolustusministeriön asiantuntija: Jos sähkökatkos jatkuu, lakkaa myös veden tulo
Kun sähköt katkeavat laajalta alueelta, katkeaa yleensä myös veden tulo. Tämä voi tapahtua välittömästi tai muutaman tunnin kuluttua.
– Kun sähköt katkeavat, kannattaa siis varmuuden vuoksi varata puhdasta juomavettä kannelliseen astiaan, neuvoo erityisasiantuntija Kirsti Haimila Puolustusministeriöstä.
Laajan sähkökatkon aiheuttamiseen ei tarvita terrori-iskua. Näppärä hakkeri voi riittää. Todennäköisimmin sähkökatkon kuitenkin aiheuttaa laitevika tai luonnonilmiö.
Kortilla ei voi maksaa, hissit ja metrot pysähtyvät.
Kirsti Haimila Puolustusministeriöstä
Onneksi katkokset eivät yleensä kestä pitkään, sillä nyky-yhteiskunnassa juuri mikään ei toimi ilman sähköä.
– Kortilla ei voi maksaa, hissit ja metrot pysähtyvät, bensa-automaatit lakkaavat toimimasta, luetteli Kirsti Haimila Keskustan Lehtimiesten seminaarissa Helsingissä.
Ihmiset eivät hänen mukaansa vieläkään tunne riittävästi sähkökatkojen vaikutuksia.
Puolustusministeriö julkaisi vuonna 2008 oppaan pitkien sähkökatkojen varalle.
Oppaassa muun muassa muistutetaan, että kun veden tulo lakkaa, lakkaa myös vessa toimimasta. Siihenkin kannattaa varautua.
Opas neuvoo, että huuhteluun kelpaa kura- tai sadevesikin. Puoli ämpärillistä riittää.
Ihmisiä neuvotaan myös pitämään aina vähän käteistä mukana ja tankkaamaan autonsa viimeistään silloin, kun jäljellä on enää neljännes tankkia.
– Bensamittarit ja -pumput sekä maksupäätteet käyttävät sähköä, muistutetaan oppaassa.
Kuva vaihdettu kello 19.39.