Puoluevaltuustolta äänestys keskustan jäsenille – syksyllä luvassa keskustelua ekologisesta kestävyydestä
Keskustan puoluevaltuuston kevätkokouksessa huhtikuussa käynnistettiin Kestävä Suomi ja Keskusta 2030 -työskentely. Puoluevaltuusto pyrkii kuluvalla kaudella kirkastamaan keskustan suhdetta kestävän kehityksen kysymyksiin ja samalla määrittämään puolueen paikkaa muuttuvalla politiikan kentällä, valtuuston tiedotteessa kerrotaan.
– Ensimmäisen puolen vuoden aikana pureudutaan ekologisen kestävyyden teemaan.
– Työskentely pohjaa yhteiseen dialogiin, ja sen ytimessä ovat piireissä ja sisarjärjestöissä loppukesän ja alkusyksyn aikana järjestettävät Erätauko-keskustelut. Niiden pohjalta puoluevaltuusto työstää julkilausuman päätettäväksi syksyn 2021 kokoukseen, tiedotteessa kerrotaan.
Puoluevaltuutetuilta kerättyjen ideoiden pohjalta on koottu seitsemän vaihtoehtoa, joista puolueen jäsenet pääsevät valitsemaan kiinnostavimman.
– Kannustamme keskustalaisia kertomaan, mistä aiheesta liittyen ekologiseen kestävyyteen olisi kaikkein olennaisinta puhua puolueessa juuri nyt. Kestävän kehityksen kysymykset määrittävät meidän kaikkien tulevaisuutta: kuntien, yritysten ja myös puolueiden, puoluevaltuuston puheenjohtaja Liina Tiusanen ja varapuheenjohtajat Karri Kallio ja Sari Vuorela korostavat.