Puolueet säntäilevät nyt keskeltä äärilaidoille, Saarikko sanoi Ylen tentissä – "Voisitko sittenkin poimia neliapilan?"
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko katsoo, että puolueet säntäilevät nyt keskeltä äärilaidoille, ja eduskuntavaaleissa äänestetään siitä, tarvitseeko Suomi jatkossakin yhdistävää ja maltillista keskivoimaa.
– Keskusta on ainut puolue, jolle on sydämen asia puolustaa kaikkia kotiseutuja. Se on oikeudenmukaisuuskysymys. Lompakon paksuus tai postinumero ei voi ratkaista, Saarikko sanoi puheessaan Ylen puheenjohtatentissä, jossa oli torstaina keskisuurten puolueiden vuoro.
Kolmen minuutin mittaisessa puheessa Saarikko kertoi keskustan tunnuksesta neliapilasta, jonka ensimmäisellä lehdellä on koko maa eli lähipalvelut.
Toisella lehdellä lukee turvallisuus.
– Se oli oikea ja viisas päätös pyrkiä Natoon. Ja samalla on hyvä muistaa, että keskustan mielestä edelleen tärkeintä on turvata oma vahva maanpuolustus. Siitä me emme ole koskaan tinkineet, Saarikko sanoi.
Kolmannella lehdellä on luonto.
– Olen väsynyt vastakkainasetteluun. Suomalaiset metsät eivät ole joko tai, ne ovat sekä että. Keskustalle luonto on kumppani, Saarikko totesi.
Neljäs lehti edustaa keskustalle rohkeutta ja rehellisyyttä, puheenjohtaja kertoo.
– Talous on saatettava tasapainoon, velalla on väliä. Talouden kasvun luovat rohkeat yrittäjät. Ja rehellistä on myöntää, että parempi tulevaisuus, se ei näy peruutuspeilistä.
Saarikko vetosi puheensa lopussa äänestäjiin.
– Uskaltaisitko sittenkin, voisitko sittenkin, poimia neliapilan?
Annika Saarikon puhe kokonaisuudessaan:
”Hyvä suomalainen,
Keskustan tunnus on neliapila. Vihreä neliapila. Ja sen jokaiselle neljälle lehdelle on kirjoitettu hyvä syy äänestää keskustaa.
Ensimmäisellä lehdellä on koko maa. Oma maa, koko maa.
Keskusta on ainut puolue, jolle on sydämen asia puolustaa kaikkia kotiseutuja. Se on oikeudenmukaisuuskysymys. Lompakon paksuus tai postinumero ei voi ratkaista.
Haluamme turvata suomalaisille lähipalvelut maaseudulla ja kaupungissa. Lääkäriin pääsyn, neuvolan, kirjastot ja koulutuksen.
Haluan, että Suomi on maa, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä ikääntymistä eikä yhdenkään lapsen kantaa aikuisten murheita. Tuemme perheitä, arvostamme omaishoitajia ja näemme myös yksinelävät.
Apilan toisella lehdellä lukee turvallisuus. Se oli oikea ja viisas päätös pyrkiä Natoon. Ja samalla on hyvä muistaa, että keskustan mielestä edelleen tärkeintä on turvata oma vahva maanpuolustus. Siitä me emme ole koskaan tinkineet.
Elinvoimainen, asuttu koko Suomi on viesti myös maastamme ulospäin. Tänne on turha yrittää.
Turvaa tuovat myös omavaraisuus ja huoltovarmuus, kotimainen ruoka ja kotimainen energia. Ne luovat myös työtä ja talouden kasvua.
Onnenapilan kolmannella lehdellä lukee luonto. Olen väsynyt vastakkainasetteluun. Suomalaiset metsät eivät ole joko tai, ne ovat sekä että.
Keskustalle luonto on kumppani. Se on kumppani, ja me tarvitsemme luontoa, se on lainassa lapsiltamme.
Me torjumme ilmastonmuutosta, ja silti samalla me voimme kestävästi ja viisaasti käyttää luonnonvarojamme. Emme tarvitse neuvoja EU:lta ja muistamme, että omaisuuden suoja on perusoikeus.
Neljännellä apilanlehdellä lukee rohkeus ja rehellisyys. Talous on saatettava tasapainoon, velalla on väliä. Talouden kasvun luovat rohkeat yrittäjät.
Ja rehellistä on myöntää, että parempi tulevaisuus, se ei näy peruutuspeilistä.
Hyvä suomalainen,
Muut puolueet tuntuvat säntäilevän nyt keskeltä äärilaidoille. Sinä otat äänelläsi kantaa, tarvitseeko Suomi jatkossakin vahvaa, yhdistävää, maltillista keskivoimaa.
Tarjolla on 205 upeaa, sitkeää ehdokasta eri puolilla tätä maata. Jokaisella äänellä on väliä.
Uskaltaisitko sittenkin, voisitko sittenkin, poimia neliapilan?”