Presidentti Niinistö: Hätkähdyttävää, että Turkissa yritetään sotilasvallankaappausta

Turkki

Presidentti Sauli Niinistö pitää hätkähdyttävänä, että Turkissa, aivan EU:n kynnyksellä, yritetään sotilasvallankaappausta.

Presidentti sanoo lausunnossaan olevan itsestään selvää, että Suomi tukee Turkin demokraattisilla vaaleilla valittua hallintoa.

Niinistö arvioi, että lähipäivät ja -kuukaudet näyttävät, mihin nyt purkautunut epävakaus johtaa Turkissa ja sen lähialueilla.

Hän ei usko välittömiin vaikutuksiin Euroopan turvallisuustilanteeseen, vaikka pitääkin kaikkea lisääntyvää epävakautta huolestuttavana.

Presidentti Niinistön mukaan Turkin presidentti vaikutti viikko sitten aiempaa huolestuneemmalta maansa tilanteesta.

Niinistö kertoi aiemmin Ylellä, että hänestä huoli näkyi miehen olemuksesta.

–  Tällaisesta mahdollisuudesta [vallankaappaus] hän ei puhunut, mutta hänen tapansa on ollut ennenkin ottaa esiin kurdien tilanne. Minusta hän oli huolestuneempi kuin aikaisemmin yleisesti ottaen, Niinistö kertoi.

Niinistö tapasi Recep Tayyip Erdoganin Varsovassa Nato-huippukokouksen yhteydessä.