Pompeo väittää Iranin olevan al-Qaidan uusi kotipesä

Asiantuntijat eivät allekirjoita ulkoministerin näkemystä.
Iran

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo väittää, että Iran olisi terroristijärjestö al-Qaidan uusi kotipesä. Hänen mukaansa järjestö toimii Iranin hallinnon suojeluksessa. Pompeo esitti näkemyksensä jäähyväispuheessaan kansallisella pressiklubilla.

–  Toisin kuin Afganistanissa, jossa al-Qaida piileskeli vuorilla, al-Qaida toimii nykyisin Iranin hallinnon kovan suojan alla, Pompeo sanoi.

Pompeon mukaan Iran on esimerkiksi myöntänyt al-Qaidan jäsenille matkustusasiakirjoja.

Pompeo myös vahvisti New York Timesille, että al-Qaidan kakkosmies tapettiin viime vuonna Iranin pääkaupungissa Teheranissa. Hän ei kuitenkaan sanonut, että Iran olisi murhan takana, mitä yleisesti uskotaan.

Asiantuntijat eivät pidä Pompeon analyysia Iranista al-Qaidan suojelijana uskottavana.

Iran on shiialainen valtio, ja valtaosa sen asukkaista on persialaisia, kun taas ensisijaisesti arabeista koostuva al-Qaida edustaa äärisunnalaisuutta. Iran on myös taistellut al-Qaidaa vastaan ulkomailla useilla rintamilla.

Monet asiantuntijat uskovat kuitenkin Iranin antaneen al-Qaidan toimia alueellaan sillä ehdolla, että se ei kohdista iskujaan Iraniin.