Polkupyöräliikenteen määrä kaupungeissa romahti koronan vuoksi, autoilun määrä kääntyi jälleen kasvuun viime vuonna
Korona romahdutti pyöräliikenteen määrän kaupungeissa, kertoo Pyöräliitto. Pyöräliiton kokoamien tietojen mukaan pyöräliikenteen määrä vähentyi suurissa kaupungeissa 14 prosenttia vuosien 2016–2021 välillä. Valtaosa pyöräliikenteen vähenemisestä tapahtui viime vuonna.
– Etätyöt, etäkoulu, tapahtumien ja harrastusten sulut ovat vähentäneet pyörällä tehtäviä matkoja, sanoo Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen tiedotteessa.
Pyöräliiton yhteenveto perustuu kaupunkien automaattisiin pyöräliikennelaskureihin. Aineistossa on mukana 48 laskentapistettä Helsingistä, Tampereelta, Oulusta, Jyväskylästä, Lahdesta, Porista ja Vaasasta.
Pyöräkaupan huippuvuodet eivät näy pyörällä liikkumisen lisääntymisenä, sanoo Pyöräliitto.
Koistisen mukaan ulkoilureiteillä tosin laskentapisteitä on vähemmän eivätkä virkistyspyöräilyn muutokset siksi välttämättä näy laskuridatassa.
– Kansanterveyden ja liikenteen päästövähennysten näkökulmasta ongelma on, ettei lisääntynyt pyöräilyharrastus, kuten maastopyöräily ja pyörämatkailu, riitä korvaamaan vähentynyttä arkipyöräilyn suoritetta. Pyörälenkillä käydään tyypillisesti kerran tai kaksi viikossa, töihin mennään viidesti viikossa, Koistinen sanoo.
Pyöräliiton mukaan näyttää siltä, että liikkumisen vähentyminen on kohdistunut epätasaisesti eri liikennemuotoihin.
Viime vuonna kaupunkien joukkoliikenteen matkustajamäärät olivat noin kolmanneksen alempana kuin ennen koronapandemiaa. Sen sijaan maanteiden laskentapisteiden tiedot kertovat, että autoliikenteen määrä kääntyi viime vuonna nousuun vuoden 2020 notkahduksen jälkeen.
– Ilmastotavoitteiden näkökulmasta on erittäin huolestuttavaa, että julkisen liikenteen ja pyöräliikenteen määrät ovat tippuneet paljon, mutta henkilöautoilussa liikennemäärien lasku on ollut maltillista. Tämä viittaisi siihen, että yhä suurempi osa matkoista kuljetaan henkilöautolla, Koistinen kertoo.