Jännitys tiivistyy Brysselissä: Saako Henna Virkkunen kilpailukykysalkun?
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen julkistaa tiistaina hahmotelmansa uuden komission salkkujaosta – ellei julkistus lykkäänny jälleen.
Von der Leyen on jakanut valtaa EU-komission huipulta viime viikkoina siinä määrin kovalla kädellä, että syke asian ympärillä on kiihtynyt Brysselissä, Strasbourgissa ja muutamissa EU-maiden pääkaupungeissa. Samasta syystä salkkujaon julkistus lykkääntyi jo viime viikolta tämän viikon tiistaille.
Maanantaina tunnelma kuumentui pisteeseen, jossa Ranskan nykyinen EU-komissaari Thierry Breton kertoi eroavansa sisämarkkinakomissaarin tehtävästään.
Breton on ollut näkyvä, voimakas ja osin omapäinen komissaari, jonka on odotettu saavan painavan salkun myös von der Leyenin uudesta komissiosta. Bretonin haaveet kuitenkin katkesivat, kun Ranska ilmoitti vaihtavansa komissaariehdokkaakseen maan ulkoministerin Stephane Sejournen.
Breton julkaisi viestipalvelu X:ssä erokirjeensä von der Leyenille. Siinä hän katsoi von der Leyenin pelanneen hänet ulos uuden komission kokoonpanosta hänen selkänsä takana.
– Muutama päivä sitten, tulevan komission jäsenten kollegion kokoonpanosta käytyjen neuvottelujen loppusuoralla pyysit Ranskaa vetämään nimeni pois – henkilökohtaisista syistä, joista et ole missään yhteydessä keskustellut suoraan kanssani – ja tarjosit poliittisena vastineena Ranskalle väitetysti vaikutusvaltaisempaa salkkua tulevassa kollegiossa.
Ranskan ja muiden maiden salkkujen lopullinen sisältö voi tulla julki parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa tiistaina, mikäli julkistukselle kaavailtu aikataulu onnistuu tällä kertaa.
Bretonin ero ei vaikuttane tiistain julkistukseen, koska kyse on von der Leyenin miettimästä salkkujaosta uudessa komissiossa. Sen sijaan suurempi ongelma löytyy Sloveniasta, jossa von der Leyenin toiveet ovat roihauttaneet poliittisen kiistan hallituksen ja opposition välille.
Ranskan tavoin myös Slovenia päätyi aiemmin vaihtamaan komissaariehdokastaan. Slovenialaisen kiistan syitä on tämän jälkeen valottanut muun muassa The Slovenia Times.
Riidan polttoaineena on se, että von der Leynilla on ollut painetta pyrkiä korjaamaan uuden komissionsa sukupuolijakaumaa. Sloveniassa oppositio on vaatinut puolestaan komissaarivaihdokseen liittyvän kirjeenvaihdon ja muun aineiston julkistamista, jotta väitetyn poliittisen vaihtokaupan sisältö tulisi julki.
Sloveniassa komissaariehdokkaan pitää käydä läpi parlamentin EU-asioita käsittelevän valiokunnan kuuleminen. Valiokuntaa johtaa maan oppositioon lukeutuvan konservatiivipuolueen SDS:n Franc Breznik.
Valiokunnan kanta ei estä Slovenian hallitusta ehdottamasta komissaaria, mutta hallitus ei voi virallisesti esittää häntä tehtävään ennen kuulemista. Siksi Brysselissä ja Strasbourgissa on jouduttu miettimään, koska von der Leyen voi julkistaa kaavailemansa salkkujaon.
Brysselin EU-kuplassa eri maiden salkkuhaaveista kyseleminen on ollut arkipäiväinen aihe kahvipöydissä jo kuukausia. Mikäli jokin pienehkö maa havittelee esimerkiksi talouteen, sisämarkkinoihin, energiaan tai kilpailukykyyn liittyvää salkkua, kysyjältä on saattanut kirvota vastauksen jälkeen hienovarainen hymy.
Monet maat havittelevat noita salkkuja, mutta kaikille sellaisia ei ole lopulta tarjolla.
Myös Suomessa pääministeri Petteri Orpo (kok.) on kertonut tavoittelevansa Henna Virkkuselle kilpailukykyyn liittyvää salkkua. Kilpailukyvyn alle Orpo määritteli viime tiistaina Brysselissä muun muassa sisämarkkinoihin, osaamiseen ja innovaatioihin sekä liikenteeseen liittyvät salkut.
– Jos mietin, että mistä se eurooppalainen kilpailukyky tulee, niin sehän tulee korkeasta osaamisesta, teknologiasta, digitalisaatiosta ja tekoälystä. Koska nämä kaikki vihreän siirtymän ratkaisut tulevat perustumaan digitalisaatioon ja korkeaan osaamiseen, Orpo sanoi.
Orpo näyttää määrittelevän kilpailukyvyn alle paljon vaihtoehtoja, minkä seurauksena hän voi salkkujaon julkistamisen aikaan hyvinkin todeta saaneensa haluamansa.
Salkkuruletti on silti väistämättä jatkunut ainakin joiltain osin näihin hetkiin saakka, koska jotkin maat ovat vaihtaneet komissaariehdokkaitaan von der Leyenin pyynnöstä. Todennäköisesti se on edellyttänyt vastapalveluksia von der Leyenilta.
Von der Leyenin tuki on komissaariehdokkaille vasta yksi tärkeä välipysäkki. Syksyn mittaan komission jäsenten ja koko komission on saatava vielä hyväksyntä Euroopan parlamentilta.