Pohjois-Koreaan julistettiin koronasulku – maa raportoi ensimmäisestä koronatartunnastaan

Pohjois-Korea

Pohjois-Korean valtiojohto vahvisti torstaina, että maassa on todettu ensimmäinen koronatartunta. Valtiollisen KCNA-uutistoimiston mukaan kyseessä on erittäin tarttuva omikronvariantti. Pohjois-Korea ei ole aikaisemmin kertonut tartunnoista.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un määräsi koko maahan koronasulun. Maahan julistettiin myös korkein mahdollinen hätätila viruksen hillitsemiseksi.

Kim vaati myös entistä tiukempaa kontrollia rajoille sekä karanteenitoimia. Hänen mukaansa virus saadaan näin voitettua erittäin lyhyessä ajassa.

KCNA:n mukaan kaikki liiketoiminta ja tuotanto järjestetään Pohjois-Koreassa siten, että kukin työyksikkö on eristetty taudin leviämisen estämiseksi.

Asiantuntijoiden mukaan Pohjois-Korea ei ole rokottanut yhtäkään 25 miljoonasta asukkaastaan koronaa vastaan. Maa on kieltäytynyt koronarokotteista, joita sille on tarjonnut niin Maailman terveysjärjestö WHO, Kiina kuin Venäjä.

Pohjois-Korean mureneva terveydenhuoltojärjestelmä olisi laajaksi puhkeavan koronavirusepidemian kanssa ongelmissa, uskovat asiantuntijat.

Naapurimaassa Kiinassa moni kaupunki, muun muassa talouselämän pääkaupunki Shanghai, on ollut tiukassa koronasulussa useamman viikon ajan.

Etelä-Korean Soulissa sijaitseva uutissivusto NK News kertoo, että Pohjois-Korean pääkaupungista Pjongjangista osa on ollut suljettuna jo kahden päivän ajan. Sivuston mukaan lukuisat lähteet kaupungista ovat myös kuulleet tietoja paniikkiosteluista, jotka johtuvat epävarmuudesta koronasulun kestosta.

Koronataistelun lisäksi Pohjois-Korea varautui torstaina myös sotilaalliseen taisteluun, sillä maa teki naapurimaansa Etelä-Korean mukaan torstaina kolme ohjuskoetta, joissa testattiin lyhyen kantaman ballistisia ohjuksia.

Yhdysvallat on varoittanut, että Pohjois-Korea saattaa tehdä ydinkokeen jo lähipäivinä.