Pari turistia pyysi ministeri Kaikkosta ottamaan heistä kuvan – Lyhyt keskustelu yllätti heidät täysin
Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) kohdalle osui torstaina hauska sattuma Helsingin keskustassa. Kaikkonen kertoo asiasta Facebookissa.
Ensin Kaikkonen julkaisi päivityksen, jossa hän kertoi vaimonsa auton hajonneen keskeiselle paikalle. Kaikkonen on naimisissa Jannika Kaikkosen kanssa.
– Onhan se kai tavallaan komeaa, että se simahti tasan Presidentinlinnan eteen, puolustusministeri kommentoi.
Päivitykseen oli lisätty kuva hinausautosta, jonka vierellä Kaikkonen seisoi.
Päivityksen kommenttikentässä Kaikkonen kertoi, että kun hän vielä odotteli hinausauton saapumista, Presidentinlinnan eteen oli saapunut pari turistia.
– Kysyivät, josko voin ottaa heistä kuvan. No toki.
Turistit kertoivat olevansa kotoisin Teksasin osavaltiosta Yhdysvalloista. Kaikkonen paljasti turisteille käyneensä sielläpäin hiljattain Lockheed Martinin tehtaalla F-35 kokoonpanolinjaan tutustumassa.
– Olivat kovin hämmästyneitä, eihän sinne pääse. Jouduin kertomaan, missä hommissa olen. Olivat vielä enemmän hämmästyneitä.