Pähkinäsaaren rauhan raja jakaa suomalaisia edelleen taloudellisesti ja terveydellisesti – Historian oppituntien klassikko täyttää 700 vuotta

Historia

Suomalainen maaseututie on aamuvarhaisella hiljainen. Usva nousee pelloilta, sähkölangat roikkuvat niiden yllä, siellä täällä olevat talot nuokkuvat.

Olemme kuvaajan kanssa lähteneet ajamaan Suomen poikki ikivanhaa Pähkinäsaaren rauhan oletettua rajaa pitkin. Vuonna 1323 solmitusta rauhansopimuksesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 700 vuotta. 

Taakse on jäänyt Pyhäjoen Hanhikivenniemi, jossa sijaitsee oletettavasti kyseisen rajan läntisin maamerkki, jättimäinen Hanhikivi. Sitä ei kuitenkaan enää pääse katsomaan, sillä järkäle sijaitsee Pyhäjoelle kaavaillun ydinvoimalan alueella. Hanke on tosin nyt pysähtynyt, yksi Venäjän suurvaltapolitiikan seuraus sekin. 

Pähkinäsaaren rauhan rajalinjan ja sen maamerkkien kohdalla on muistettava korostaa sanaa oletettava. 1300-luvulla rajoja ei pahemmin maastoon merkattu. Koko rajalinjan reitti Suomessa on kiistanalainen, varsinkin sen läntisimmässä päässä. Joidenkin tulkintojen mukaan raja olisi muun muassa yhtynyt Perämereen hieman Pyhäjokea alempana.  

Siksi ajamamme reitti on vain yhdenlainen oletus siitä, missä raja suunnilleen olisi saattanut kulkea.  

Kiidämme autollamme jossain Merijärven ja Oulaisten välillä. Maasto on tasaista, pellot laakeita ja leveitä. 700 vuotta sitten täällä ei paljon teitä pitkin ajeltu, tuskin näkyi edes piskuisia polkuja. Suomenniemeä peitti silloin synkkä korpi, eikä täällä asunut paljon ketään. 

Pähkinäsaaren rauha on eräänlainen historian oppituntien klassikko. 

Kaikki suomalaiset ovat painaneet vuosikymmenten ajan päähänsä vuosilukeman 1323. Sitä on rustattu muistiinpanoihin ja koepapereihin usein muistamatta tai ymmärtämättä, mikä koko sopimus on ja miksi se solmittiin. 

Ja nyt tuolla klassikolla on juhlavuosi. 

– Sitä pidetään tärkeänä siksi, että silloin Ruotsin valtakunnalle määriteltiin ensimmäisen kerran itäraja, sanoo historian professori Kimmo Katajala Itä-Suomen yliopistosta. 

Hänen mukaansa raja on ollut myöhemmin tärkeä etenkin suomalaiselle kansallistunteelle ja historian kerronnalle. Vaikka 1300-luvulla ei tunnettu lainkaan sellaisia käsitteitä kuin Suomi tai Venäjä, on vuotta 1323 korostettu jälkikäteen ensimmäisenä tilanteena, jolloin Suomen ja Venäjän väliin piirrettiin rajalinja. 

Katajalan mukaan Pähkinäsaaren rauhaa edelsi parinsadan vuoden mittainen ryöstöretkien aika. Suomenniemeä asuttivat sinne tänne asettuneet pienet heimot, jotka puhuivat jotain suomen kaltaista kieltä. Ryöstöretkiä tänne tekivät ruotsalaiset lännestä ja novgorodilaiset idästä. 

Vuonna 1323 ruotsalaiset ja novgorodilaiset jakoivat Suomenniemen alueen. Ruotsi sai verottaa länsipuolella asuvia, Novgorod itäpuolella. 

Katajala kuitenkin korostaa, että nykyisen alueen jakaminen oli Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa vain sivuseikka. Paljon olennaisempaa oli sopia Karjalankannaksen tilanteesta ja Suomenlahdelta Nevan ja Laatokan kautta idän markkinoille kulkeneen kauppareitin turvallisuudesta. 

Suomen alueella tuolloin asuneet ihmiset eivät välttämättä huomanneet rajaa mitenkään. Katajalan mukaan tuon ajan Euroopassa ei ollut tapana vetää mitään linjamaista rajaa harvaan asutuille seuduille.  

– Yleensä sovittiin jotkut tietyt rajapaikat, joiden välissä raja sitten kulki. Rajapaikkojen välit saattoivat olla satojakin kilometrejä, Katajala sanoo. 

Haapaveden kohdalla kurnii jo nälkä. On syötävä lounas 1990-luvun tyyliä noudattelevassa hotelli Haapakanteleessa. Olemme vasta täällä, vaikka päivä on jo puolessa. 

Matka jatkuu ja maasto alkaa hieman kumpuilla. Syksyisessä maisemassa näkyy navettoja, pientiloja värikkäine rintamamiestaloineen, traktoreita, joilla ei tunnu olevan mihinkään kiire. 

Pohjois-Pohjanmaa on keskustan syvintä kannatusaluetta. Puolue oli näissä kunnissa selvästi suurin kuntavaaleissa 2021. Nyt keskusta käy läpi historiansa pahinta kannatuskriisiä. 

Pähkinäsaaren rauhan rajan on usein sanottu jakavan Suomea edelleen. On puhuttu työttömyyden, muuttotappioiden ja ikääntyvän väestön vaivaamasta Itä- ja Pohjois-Suomesta sekä vauraasta, dynaamisesta ja muuttovoittoisesta Länsi- ja Etelä-Suomesta. 

Jako Itä- ja Länsi-Suomeen on sinänsä totta, mutta Pähkinäsaaren rauhalla ei ole sen suhteen merkitystä, sanoo aluetalouden emeritusprofessori Hannu Katajamäki. 

Hän korostaa, että raja oli niin summittainen ja valvomaton, ettei se eristänyt ihmisiä toisistaan. Raja oli helppo ylittää. 

Itä-Suomen yliopiston Katajalan mukaan Itä- ja Länsi-Suomen ihmiset elivät 1300-luvulla toisistaan melko erillään. Niille syntyi myös toisistaan poikkeavia tapoja: lännessä tehtiin kuivattua reikäleipää, idässä pehmeää ja pyöreää limppua. Mutta kulttuurinen jako oli olemassa ilman Pähkinäsaaren rauhaakin. 

– Eniten siihen vaikutti maasto. Kun välissä oli laajaa korpea, soita ja hankalasti ylitettäviä paikkoja, ihmiset elivät erillään. Enemmän heille merkitsi se, mihin heidän omat kaskimaansa ulottuivat, Katajala pohtii. 

Miksi Itä- ja Länsi-Suomi sitten ovat kehittyneet niin erilaisiksi? 

Katajamäen mukaan se on monien kehityskulkujen ja pitkien prosessien tulos. Kaiken perusta liittyy maatalouteen. 

Länsi- ja Etelä-Suomen tasaiset maastot ja leudommat lämpötilat mahdollistivat sen, että ihmiset asettuivat jo melko varhain paikoilleen ja perustivat kiinteitä maatiloja. Niiden myötä länteen syntyi tiiviitä kyläyhteisöjä. Idässä taas maata viljeltiin kaskeamalla aina 1800-luvulle saakka. Kaskeamisen liikkuva elämäntapa ei mahdollistanut paikalleen asettumista ja tiiviiden kylien syntymistä samalla tavalla. 

– Tämä on aika perustavanlaatuinen ero, jota ei aina ymmärretä. Itä- ja Länsi-Suomella on aluerakenteen kannalta hyvin erilainen peruskerrostuma, Katajamäki sanoo. 

Alueiden erot jatkuivat, kun Suomessa siirryttiin aikanaan metsätalouteen. Länsi- ja Etelä-Suomeen kehittyi jokisuistojen ja satamapaikkojen ääreen sahateollisuutta ja muuta elinkeinotoimintaa. Kaupungit kasvoivat ja kauppa kävi. Raha kertyi sinne, missä teollisuutta oli.  

Itä- ja Pohjois-Suomi olivat puolestaan alueita, joista teollisuus hankki raaka-aineensa eli puut.  

– Itä-Suomesta tuli savotta-Suomi. Se oli metsäteollisuuden resurssialue. Ihmiset viljelivät pientiloja ja kävivät metsätöissä. Sinne ei syntynyt samanlaisia elinkeinoja kuin länteen, Katajamäki summaa. 

Alueiden erilaisen roolin myötä Itä-Suomeen ei kehittynyt Länsi-Suomen tavoin merkittäviä asutuskeskittymiä, jotka olisivat toimineet aluetalouden vetureina. Idässä oli Viipuri, mutta sekin menetettiin toisessa maailmansodassa Neuvostoliitolle. 

– Jos Viipuri olisi säilynyt Suomella, tarina voisi olla hyvin erilainen. Viipurista olisi kehittynyt ylivertainen keskus, joka olisi elävöittänyt koko Itä-Suomea. Mutta silloin esimerkiksi Joensuu ei luultavasti olisi sellainen kaupunki kuin se on nykyään, Katajamäki pohtii. 

Mäntymetsän keskellä pienessä rinteessä näkyy isoja kivenjärkäleitä. Äkkiseltään kiviin ei välttämättä kiinnittäisi sen kummempaa huomioita, mutta suuret opastetaulut kertovat yhden kivistä olevan Pähkinäsaaren rauhan rajamerkki. 

Olemme Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen rajapyykillä. Paikka tunnetaan nimellä Rillankivi. Ja toden totta: yhdestä kivestä löytyy kaiverruksia, joilla on lienee ollut jokin aikalaisille tarkoitettu merkitys. 

Kataja arvelee, että rajakivimerkintä Rillankivelle on tehty vasta paljon myöhemmin, 1400–1500-luvuilla. Tuohon aikaan alkoi yleistyä ajatus linjarajoista. Siksi vanhoja rajoja tarkastettiin ja merkattiin uudelleen. 

Matka jatkuu taas. Vesanto, Rautalampi, Suonenjoki. Pohjois-Savon kunnat vilahtelevat ohi. Auton ikkunoista näkyy paljon metsää, tiet ovat mutkaisia, välillä noustaan ja välillä lasketaan mäennyppylältä toiselle. Suonenjoella mainostetaan mansikkaa, kuinkas muuten. Täältä roudataan kesäisin laatikkokaupalla mansikkasatoa suomalaisten pakasteisiin. 

Sitten tullaan jo Etelä-Savon puolelle Joroisiin ja Rantasalmelle. Iltapäivä on niin pitkällä, että tekisi mieli painaa kaasua lujemmin. Pähkinäsaaren rauhan rajan itäisimpään Suomen puolen pisteeseen on vielä matkaa. Ilmassa tuntuu jo aavistus päivän hämärtymisestä. 

Pähkinäsaaren rauhan raja näkyy hämmästyttävällä tavalla myös suomalaisten terveyseroissa. Lännessä ovat terveemmät ihmiset, idässä ja pohjoisessa sairaammat. 

Vuonna 2018 asiasta virisi laajempaa julkista keskustelua, kun selvisi, että enemmän sairastavien raja kulki suunnilleen samaa reittiä kuin Pähkinäsaaren oletettu raja. Tiedot ilmenivät THL:n sairastavuusindeksistä ja Kelan terveysperusteisten etuuksien saajien listauksesta. 

Tuo rajalinja on selvästi nähtävillä edelleen, sanoo THL:n johtava asiantuntija Päivikki Koponen. Hiljattain julkaistun tuoreimman sairastavuusindeksin mukaan Itä- ja Pohjois-Suomessa podetaan muun muassa enemmän sydän- ja verisuonisairauksia, tuki- ja liikuntaelinsairauksia sekä vakavia mielenterveysongelmia. Pohjois-Savossa sairastavuutta on kaikkein eniten. 

Koposen mukaan Pähkinäsaaren rauhalla ei kuitenkaan ole asian kanssa luultavasti mitään tekemistä. Kuten sanottua, raja ei sulkenut Suomenniemellä asuneita ihmisiä kahteen eri leiriin, eikä se siten selitä sairastavuuserojakaan. 

Toisinaan sairastavuutta on selitetty itä- ja länsisuomalaisten erilaisella geeniperimällä. Koposen mukaan sillä voi olla jonkinlaista merkitystä, mutta keskeiseksi selitykseksi sekään ei nouse. Geeniperimällä voidaan hänen mukaansa selittää vain pieni osa yleisimmistä kansantaudeista. 

Itä- ja länsisuomalaisten erilaiset geeniperimät on kuitenkin selkeästi tunnistettavissa, sanoo aiheeseen perehtynyt oikeusgenetiikan dosentti Jukka Palo Helsingin yliopistosta. 

Hän kuitenkin painottaa, etteivät erot suinkaan ole syntyneet Pähkinäsaaren rauhan myötä. Ne olivat olemassa jo ennen sitä. Länsi-Suomea tuolloin asuttaneet ihmiset olivat tulleet pääosin Ruotsista ja Euroopasta, Itä-Suomea asuttaneet puolesta idästä ja kaakosta. 

– Genetiikan ero nykypäivänä on niin selkeä, että sen juuret on oltava jossain hyvin kaukana, hyvin varhaisessa vaiheessa. Mielenkiintoista on, kuinka jyrkkä ero itä- ja länsisuomalaisten genetiikassa on silloin ollut, koska nykypäivän eroa on loiventanut esimerkiksi evakkojen tulo Länsi-Suomeen, Palo pohtii.  

Kuinka paljon geneettiset erot sitten vaikuttavat sairastavuuden eroihin? Palon mukaan ei voida yksioikoisesti todeta, että itäsuomalaiset sairastavat geeniensä vuoksi enemmän. Esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksien kohdalla elintavoilla on myös iso merkitys. 

– Ehkä aihetta olisi syytä tutkia enemmän, mutta silti en usko, että tätä voidaan genetiikalla suoraan selittää. Geeneillä voi olla jokin vaikutus, mutta vuosisatoja kestäneet kulttuuritottumukset ovat luultavasti paljon isommassa osassa, Palo sanoo. 

Koponen on samoilla linjoilla. Suurin osa Itä- ja Pohjois-Suomessa korostuvista sairauksista johtuu elintavoista ja elinoloista. 

Iso selittävä tekijä on alueellinen erilaisuus. Monista Itä- ja Pohjois-Suomen kunnista nuori väestö on muuttanut työn ja opiskelun perässä muualle. Jäljelle jäänyt iäkkäämpi väestö sairastaa enemmän.  

Koposen mukaan ikä ei kuitenkaan selitä kaikkea, sillä se on huomioitu indeksejä laskiessa. Kuntiin jäänyttä nuorempaa väestöä vaivaavat usein työttömyys, alhaisempi koulutus, yksinäisyys ja osattomuus. Niillä on usein vaikutuksensa elintapoihin ja -oloihin, sairastavuuteen ja mielenterveyteen. 

– Myös tuloerot vaikuttavat. Rikkaampi väestö painottuu uusimmissa verotiedoissakin selvästi Etelä-Suomeen, Koponen lisää. 

Koposen mukaan idän ja lännen erilaisuus sairastavuudessa on tiedetty lähestulkoon aina. 1970-luvulla käynnistetty kuuluisa Pohjois-Karjala-projekti pyrki pureutumaan juuri tähän ongelmaan. Ihmisten elintapoja haluttiin terveellisemmiksi – ja tuloksia tulikin. Koposen mukaan erot ovat viime vuosikymmeninä lieventyneet. 

Hän kaipaisi alueelle kuitenkin uusia erilaisia terveyden edistämiseen liittyviä toimintakäytäntöjä. Hankkeita ja projekteja on menossa, mutta lisää pitkäjänteisempiä toimia tarvittaisiin.  

Koposen mukaan sote-uudistus antaa myös mahdollisuuksia sairauksien ehkäisyyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Hyvinvointialueet voivat kehittää toimintakäytäntöjä ja katsoa asioita kokonaisuutena paremmin kuin erilliset kunnat. 

– Toivon, että hyvinvointialueilla ei pelkästään mietitä sitä, millaisia sairaaloita ja terveyskeskuksia sinne tulee, vaan sitä, mitä alueella laajemmin tapahtuu, millaisia tarpeita siellä asuvilla ihmisillä on. 

Taivaanranta kaartuu tummansinisenä Laitaatsalmen korkean sillan yllä. Jossain alempana näkyy Savonlinnan kaupunki ja sen hitaasti syttyvät katuvalot. 

Alkaa olla jo hämärää.  

Aivan Savonlinnan keskustan tuntumassa kohoaa jykevä Olavinlinna. Sen muurien suojissa vietetään kesäisin Oopperajuhlia. Koronan takia nekin tosin jäivät muutaman kerran väliin.  

Olavinlinnaa ei vielä ollut vuonna 1323, kun Pähkinäsaaren rauha solmittiin. Linna rakennettiin 1400-luvun lopulla Novgorodin ja Moskovan ruhtinaskunnan aiheuttaman uhan vuoksi. Uhka tuli idästä, niin kuin monta kertaa myöhemminkin. 

Olavinlinnassa vieraili myös kesällä 2017 Venäjän presidentti Vladimir Putin. Ilta-Sanomat uutisoi tuolloin alentavaan sävyyn Putinin vierellä esiintyneestä, huomion varastaneesta keltamekkoisesta naisesta. Nainen oli keskustan kansanedustaja, Savonlinnan kaupunginhallituksen silloinen puheenjohtaja Hanna Kosonen, joka myöhemmin toimi myös tiede- ja kulttuuriministerinä. 

Tänään on vaikea kuvitella Putinin vierailua ja ystävällishenkistä illastamista Olavinlinnan muurien suojissa.  

Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on rikkonut idän suurvallan suhteet länsimaihin. Suomessa Venäjän aloittama julma sota nosti kansalaisten turvallisuushuolet pilviin. Suomi päätti hakeutua sotilas- ja puolustusliitto Naton jäseneksi.

Muuttunut maailmanpoliittinen tilanne osuu kipeästi juuri itäiseen Suomeen. Venäjältä tulleet suuret turistivirrat ovat ehtyneet, kaikki muukin yhteistyö on jäissä. 

Matkamme oli tarkoitus jatkua vielä Savonlinnasta Ruokolahdelle ja Rautjärvelle. Siellä olisi ollut tarkoitus pysähtyä Haukkavuorelle, jossa on kulkenut paitsi Pähkinäsaaren rauhan myös Täyssinän rauhan (1595) ja Uudenkaupungin rauhan (1721) rajalinja. 

On kuitenkin jo liian pimeää. Vain ajovalot halkovat kaiken peittävää illan tummuutta.  

Voiko 700 vuotta vanhasta Pähkinäsaaren rauhasta vetää jotain aasinsiltoja nykypäivään ja sen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen? 

Historian professori Kimmo Katajalan mukaan ainakin sen, että uhka on aina tullut suomalaisessa historian kerronnassa idästä. Vaikka maailma oli 700 vuotta sitten tyystin eri, on Pähkinäsaaren rauha nähty jälkikäteen nimenomaan rajanvetona idän ja lännen väliin. 

Tämän hetkisen tilanteen Katajala näkee isona historiallisena muutoksena, jonka seuraukset ymmärretään kunnolla vasta jälkikäteen. Ennestään vaikeassa tilanteessa olleelle itäiselle Suomelle sillä voi olla merkittäviä seurauksia. 

Joensuussa asuva Katajala huomasi hiljattain kauppareissullaan, että Prismasta oli poistettu aiemmat suomen- ja venäjänkieliset opastekyltit. Tilalla olivat vain suomenkieliset. 

– Se on pieni asia, mutta siinä oli paljon symbolista merkitystä. Nähtäväksi jää, kuinka pysyvä tila tästä tulee. Kyllä täällä valot kuitenkin edelleen palavat.

Reportaasi on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä joulukuussa 2022.