Ottawan pormestari julistanut kaupunkiin hätätilan rekkaprotestien vuoksi– "Meidän on saatava kaupunkimme takaisin"

Ottawan poliisi arvioi lauantaina mielenosoitusalueella olevan noin 500 raskasta ajoneuvoa.
Kanada

Kanadan pääkaupungin Ottawan pormestari Jim Watson on julistanut hätätilan kaupungissa jatkuvien rekkaprotestien vuoksi. Watson teki julistuksen myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaan.

Ottawan kaupungin tiedotteen mukaan hätätilajulistus heijastaa jatkuvien mielenosoitusten vakavaa uhkaa asukkaiden turvallisuudelle ja korostaa kaupungin tarvetta avulle muilta alueilta ja hallinnon tasoilta.

Watson kertoi sunnuntaina radiokanava CFRA:n haastattelussa mielenosoitusten olevan täysin hallitsemattomissa ja mielenosoittajilla olevan henkilöylivoima poliisiin verrattuna.

–  Tilanne on saatava käännettyä. Meidän on saatava kaupunkimme takaisin.

Sadat rekka- ja kuorma-autokuskit ajoivat tammikuun lopulla Ottawaan vastustaakseen Yhdysvaltain rajan ylittämiseksi vaadittavaa koronarokotusta. Kaupungin keskusta on ollut siitä lähtien tukossa.

Mielenosoitusten jatkuessa protestointi on kohdistunut myös pääministeri Justin Trudeaun hallintoon ja muihin koronarajoituksiin.

Arkipäiviksi hiljentyneet mielenosoitukset vilkastuivat viikonlopuksi.

Ottawan poliisi arvioi lauantaina mielenosoitusalueella olevan noin 500 raskasta ajoneuvoa.

Lauantaina päivällä mielenosoituksiin osallistui Ottawan poliisipäällikkö Peter Slolyn mukaan arviolta 5  000 mielenosoittajaa, kertoi Kanadan yleisradioyhtiö CBC. Toissa viikonloppuna mielenosoittajien määrä oli poliisin arvion mukaan suurimmillaan 5  000–18  000, kertoi CBC.

Ottawan poliisi kertoi sunnuntaina Twitter-tilillään, että mielenosoittajille materiaalista tukea antavat voivat joutua pidätetyksi.

Ottawan poliisin tiedotteen mukaan lauantai- ja sunnuntaiaamun välisenä aikana annettiin noin 450 sakkoa, pääosin pienistä rikkeistä, kuten liiallisesta äänenkäytöstä ja ilotulitteiden ampumisesta.

Poliisi on aloittanut myös 97 mielenosoituksiin liittyvää rikostutkintaa.

Ottawan pitkäaikainen kaupunginvaltuutettu Diane Deans kertoi lauantaina, että mielenosoittajat ovat uhka demokratialle.

–  Näkemämme ei ole pelkästään Ottawan ongelma, vaan koko valtion kattava kapina. Tämä on hullua.

Myös muissa Kanadan kaupungeissa on järjestetty viikonlopun aikana pienempiä mielenosoituksia.