Orpo: Äänestäjät antoivat vaaleissa valtakirjan hallituspolitiikan jatkolle
Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo sanoo, että äänestäjät antoivat alue- ja kuntavaaleissa valtakirjan hallituspolitiikan jatkamiselle. Orpon mukaan tästä kertoo se, että kokoomus onnistui kuntavaaleissa nostamaan kannatustaan, vaikka jäikin kakkoseksi oppositiopuolue SDP:n taakse.
Orpo kommentoi asiaa kokoomuksen puoluehallituksen kokouksessa pitämässään puheessa tänään.
Orpon mukaan kokoomus on tehnyt hallituksessa juuri niitä asioita, joita puolue lupasi tehdä ennen viime eduskuntavaaleja.
Hän kuvaili puheessaan hallituksen tekemiä päätöksiä useampaan otteeseen välttämättömiksi. Hallitus on päättänyt miljardiluokan leikkauksista julkiseen talouteen.
– Olemme tehneet uudistuksia, jotka eivät ole helppoja, mutta jotka ovat olleet välttämättömiä työmarkkinoihin ja sosiaaliturvaan, Orpo sanoi.
Hänen mukaansa kevään 2023 hallitusneuvotteluiden pohjalta kokoomukselle tuli selväksi, ettei kyseisiä uudistuksia olisi pystytty tekemään millään muulla kuin nykyisellä hallituspohjalla.
– Tämän uudistustyön jatkolle äänestäjät antoivat tässä vaalissa myös valtakirjan ja jatkon, Orpo sanoi.
Toisenlaistakin analyysia on esitetty. Kokoomuksen hallituskumppani perussuomalaiset kärsi alue- ja varsinkin kuntavaaleissa murskatappion.
Esimerkiksi politiikan tutkija Johanna Vuorelma tulkitsi romahdusta STT:lle maanantaina niin, että se oli perussuomalaisten äänestäjiltä selvä kannanotto tehdystä hallituspolitiikasta.