Norjan pääministeri tyrmäsi Suomen Halti-lahjan
Suomi 100 vuotta
Norjan pääministeri Erna Solberg ei hyväksy Haltitunturin sivuhuipun lahjoittamista Suomelle satavuotislahjaksi.
Solbergin mukaan rajapyykin siirtämiseen liittyy muun muassa perustuslaillisia ongelmia. Saman kannan ovat ilmaisseet jo aiemmin monet norjalaispäättäjät.
Asiaa oli ehdottanut norjalainen Kaivuonon kunta.
Solbergin kanta käy ilmi kirjeestä, jonka hän on lähettänyt kuntapäättäjille.
– Mietimme sen sijaan jonkun muun sopivan lahjan Suomelle, Solberg kirjoittaa.
Suomen korkein kohta on Haltin rinteellä 1 324 metrin korkeudella.
Kaivuono ehdotti, että rajaa siirrettäisiin noin 40 metriä, jolloin Suomi saisi yhden Haltin sivuhuipuista.
Suomen korkein kohta olisi silloin muutaman metrin korkeammalla.
Suomi täyttää sata vuotta ensi vuonna.