Nordean kysely: Lähes puolet omistusasujista ryhtynyt säästämään energiaa
Energian hinta ja inflaatio näkyvät suomalaisten toiminnassa, kertoo Nordean kyselytutkimus. Lähes joka toinen, 48 prosenttia, omistusasunnossa asuvista on jo säädellyt omaa energiakulutustaan kasvavien kustannusten takia.
Energian kulutustaan sääntelevät erityisesti ne, jotka ovat huolestuneita energian hinnan noususta ja inflaatiosta sekä ne, jotka kokevat selviytyvänsä kasvavista kustannuksista kulutustaan sopeuttamalla, kyselystä selviää.
Energian kallistuminen kohtelee tällä hetkellä kotitalouksia eri tavalla riippuen siitä, millainen sähkösopimus niillä on.
– Sähkön markkinahintojen nousun vaikutukset näkyvät osalle kotitalouksista viiveellä sitä mukaan, kun toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hinnat päivittyvät ja kiinteitä sopimuksia uusitaan uusilla hinnoilla. Kotitaloudet ovatkin tänä talvena hyvin eriarvoisessa asemassa energiahintojen osalta, toteaa Nordean ekonomisti Juho Kostiainen tiedotteessa.
Kyselyn mukaan entistä selvästi useampi sanoo haluavansa tulevaisuudessa asua tavalla, joka energiankulutuksen vähentämisen avulla hillitsee ilmastonmuutosta. Tämä osuus oli uudessa kyselyssä 60 prosenttia, kun viime vuonna luku oli 10 prosenttiyksikköä pienempi.
Vastanneista 60 prosenttia uskoo oman asunnon arvon muuttuvan energian kallistuessa. Arvon alenemista ennakoivat vahvimmin miehet, maaseutukunnissa ja Pohjois- ja Itä-Suomessa asuvat sekä ne, jotka ovat harkinneet asuntonsa lämmitystavan muuttamista.
Kostiaisen mukaan energiakriisi johtaa siihen, että osa taloista menettää arvoaan markkinoilla.
– Sijainnin lisäksi myös asunnon energiatehokkuus ja lämmitysmuoto vaikuttavat aiempaa enemmän asunnon hintaan. Aina lämmitysmuodon muutos ei ole mahdollinen, jos kaukolämpöä ei ole saatavilla tai maalämpöpumpun esteenä on pohjavesialue, hän totesi.
Yli puolet kyselyn vastaajista oli huolissaan korkojen ja inflaation noususta. Reilu kolmannes eli 36 prosenttia kertoi, että korkojen nousu ja inflaatio vaikeuttavat asumismenoista selviytymistä. Eniten taloudellisia haasteita on lapsiperheillä ja Etelä-Suomessa asuvilla.
Enemmistö eli 59 prosenttia kuitenkin arvioi, ettei korkojen nousu vaikuta omaan asumiseen ja noin 70 prosenttia on myös varautunut korkojen nousuun esimerkiksi korkosuojalla tai säästöillä.
Nordean Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Jussi Pajala arvioi, että suurin osa suomalaisista talouksista pärjää korkojen noususta huolimatta.
– Asuntovelallisia, jotka eivät ole varautuneet korkojen nousuun, on vain noin 10 prosenttia suomalaisista. Tästä ryhmästä pieni osa on niitä, joilla on reilusti lainaa, ja heille tilanne on toki haastava. Lainanlyhennyksiin on kuitenkin mahdollisuus saada joustoa ja sitä kautta tasapainoa talouteen, Pajala sanoi tiedotteessa.
Kyselytutkimuksen toteutti internetpaneelina Kantar TNS elokuun lopulla, ja siihen vastasi yli tuhat suomalaista.