Naton pääsihteeri Stoltenberg vierailee Suomessa – tapaa muun muassa presidentin, ulkoministerin ja pääministerin

Nato

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vierailee Suomessa. Hänen mukanaan Suomeen saapuu Nato-jäsenmaiden suurlähettiläistä koostuva Pohjois-Atlantin neuvosto.

Stoltenberg ja neuvosto tapaavat tänään presidentti Sauli Niinistön Presidentinlinnassa. Stoltenberg ja Niinistö pitävät yhteisen lehdistötilaisuuden.

Lisäksi muun muassa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja pääministeri Sanna Marin (sd.) tapaavat kumpikin sekä Stoltenbergin että Pohjois-Atlantin neuvoston.

Stoltenbergilla ja Nato-suurlähettiläillä on Helsingissä varsin tiivis ohjelma, johon kuuluu esimerkiksi vierailu eduskunnassa, tutustuminen Kaartin jääkärirykmenttiin sekä Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen toimintaan.

Myös puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.), Puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen, eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) ja sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) tapaavat vieraat.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Pohjois-Atlantin neuvosto saapuu Suomeen. Suomesta Stoltenberg ja neuvosto jatkavat matkaansa huomenna Ruotsiin, joka Suomen tapaan tekee läheistä yhteistyötä Naton kanssa.

Suomesta tuli Naton vahvistettu kumppani vuonna 2014. Tämä on mahdollistanut muun muassa sen, että Suomi pääsee mukaan joidenkin valikoitujen Nato-harjoitusten suunnitteluun.

Vierailu tarjoaa Natolle mahdollisuuden keskustella korkealla tasolla Pohjois-Euroopan ja Itämeren alueen turvallisuustilanteesta.