Naiset palaavat telkien taakse selvästi miehiä harvemmin

Kirsi syntyi 1980-luvun alussa pääkaupunkiseudulle uskovaiseen perheeseen, joka eli hänen mukaansa kuin suljetussa kuplassa. Kuplan sisällä tapahtui lasten pahoinpitelyä ja seksuaalista hyväksikäyttöä.

Kuplan murtuminen oli raju. Jo ennen teini-ikää Kirsin elämään tulivat alkoholi ja pian sen jälkeen huumeet, ensin kannabis ja amfetamiini ja myöhemmin heroiini ja subutex.

Levotonta aikaa kesti parikymmentä vuotta, kunnes 34-vuotiaana vuonna 2015 tuli täysstoppi. Huumerikoksista tuli neljän vuoden tuomio.

– Oli hyvä että jäin kiinni, se oli mulle pysähdys, Kirsi kertoo.

Kunhan päihteettömyys pysyy, sitten tulee kaikki muukin.

Kirsi

Vanajan avovankilassa Hämeenlinnassa Kirsi on päässyt päihteistä eroon. Se on avannut elämään aivan uuden näköalan. Telkien taakse Kirsi ei aio palata.

– Kunhan päihteettömyys pysyy, sitten tulee kaikki muukin.

Kirsi on innoissaan opiskelemastaan verhoilijan pätevyydestä ja toivoo saavansa siitä itselleen leipäpuun pian koittavan vapautumisen jälkeen. Ensikertalaisena hän istuu tuomiostaan vain puolet.

Levottomina vuosina syntyi kaksi lasta, jotka molemmat ovat viranomaisten huostassa, kun Kirsin puolisokin on vankilassa.

– Motivaatio tulee siitä ajatuksesta, että lapset saadaan jossain vaiheessa takaisin, Kirsi kertoo.

Naisvanki tietää, että hän on rikkonut monia niistä rajoista, joista yleisesti ajatellaan, että naiset eivät meidän yhteiskunnassamme niin tee.

vankilanjohtaja Kaisa Tommi-Moilanen

Vanajan avovankilan johtajan Kaisa Tammi-Moilasen mukaan Kirsin tarina on naisvangeille tyypillinen. Lapsuudessa on tapahtunut pahoinpitelyä ja hyväksikäyttöä, joka on murtanut itsetunnon ja aiheuttanut ulkopuolisuuden tunteen.

Nuoruudessa elämään ovat tulleet päihteet ja niiden myötä rikokset. Itsetuntoa musertava väkivalta on jatkunut usein parisuhteessa. Monissa tapauksissa ongelmavyyhtiin kytkeytyvät myös mielenterveysongelmat.

Vallitsevan kulttuurimme takia häpeän taakka on naisvangin harteilla usein miespuolista vankia suurempi, Tammi-Moilanen arvioi.

– Naisvanki tietää, että hän on rikkonut monia niistä rajoista, joista yleisesti ajatellaan, että naiset eivät meidän yhteiskunnassamme niin tee.

Kuntoutumisessa ja itsetunnon rakentamisessa on Tammi-Moilasen mukaan kova työ. Hän lainaa tässä yhteydessä kansainvälisen kosmetiikkajätin mainoslausetta: naisten pitää löytää ”koska olen sen arvoinen” -asenne.

Pelkkä muodollinen koulutus ei riitä itsetunnon palauttamiseen.

– Mikään koulutus ei auta, jos sisällä on sellainen tunne, että minä olen vain lattiarätti, jos sisällä ei ole tunnetta, että minä ansaitsen parempaa, Tammi-Moilanen summaa.

Tammi-Moilanen kiinnittää huomiota siihen, että ensimmäisen vankilatuomionsa jälkeen naiset palaavat telkien taakse selvästi miehiä harvemmin. Ensikertalaisista naisista vankilaan palaa vajaat 40 prosenttia.

Selitys löytyy Tammi-Moilasen mukaan usein lapsista ja muista lähimmäisistä. Tämä näkyy myös piakkoin vapautuvan Kirsin asenteessa.

– Ihmissuhteet ovat naisvankien voimavara. Ne pistävät naiset yrittämään sen pohjakosketuksen jälkeen, kun he ovat joutuneet vankilaan.

Kirsin nimi on muutettu.