MTV: Puolet SDP:n piiripäättäjistä pitää Marinin luopumispäätöstä oikeana ratkaisuna – uutta suosiota halutaan perussuomalaisten suunnasta
Puheenjohtaja Sanna Marinin päätös luopua pestistään jakaa SDP:n piirien hallitusten jäsenten mielipiteitä.
Liki puolet eli 48 prosenttia pitää ratkaisua hyvänä MTV3-kanavan kyselyn mukaan. Hieman yli puolet eli 52 prosenttia olisi toivonut Marinin jatkavan. Kyselyyn vastasi 92 jäsentä, mikä vastaa noin 58 prosenttia kaikista piirihallituslaisista ympäri Suomen.
Pääministerinä näkyvyyttä saanut Marin toi puolueelleen suosiota, mutta ei onnistunut yksissäkään vaaleissa nostamaan sosiaalidemokraatteja ykköseksi. Suurin osa SDP-vastaajista onkin sitä mieltä, ettei Marinin luopuminen vaikuta puolueen kannatukseen.
Näin uskoo MTV:n mukaan 61 prosenttia. 17 prosenttia otaksuu kannatuksen laskevan ja kuusi prosenttia nousevan.
Uutta kannatusta on syytä hakea perussuomalaisille menneistä äänestäjistä, ajattelee 49 prosenttia SDP-vaikuttajista. Vihreiden suuntaan katsoisi kahdeksan, vasemmistoliiton viisi ja kokoomuksen suuntaan kolme prosenttia piirihallituslaisista. 35 prosenttia ei ottanut kantaa tähän kysymykseen.