Ministeri Juuso: Marinin hallituksen sote-ratkaisussa on lukuisia ongelmia
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) vieritti sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmia edellisen hallituksen niskaan eduskunnan välikysymyskeskustelussa.
Juuso vastasi hallituksen nimissä keskustan ja Liike nytin jättämään välikysymykseen sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalveluista sekä hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamisesta.
Ministerin mukaan Marinin hallituksen hyvinvointialueratkaisussa on lukuisia ongelmia. Juuson mukaan Orpon hallitus halusi taata hyvinvointialueille niiden toivoman työrauhan. Siksi palveluita uudistetaan nykyisellä hallintorakenteella.
– Säilytämme hyvinvointialueiden rahoitusmallin ennallaan vuosina 2023–2025. Kannustavuuteen tähtäävät muutokset tehdään hallitusti ja ennakoitavasti. Hyvinvointialueet toimivat siis tällä hetkellä täysin edellisen eduskunnan hyväksymien lakien pohjalta, hän korosti.
Ministeri sanoi jakavansa välikysymykseen sisältyvän huolen sote-uudistuksen toteutuksen keskeneräisyydestä ja kasvavista kustannuksista.
Hyvinvointialueiden tilanne ja niille annettu tehtävä ei ole hänen mukaansa helppo.
– Väestön palvelutarve kasvaa ikääntymisen myötä. Henkilöstöpula vaivaa kaikkialla Suomessa. Osalla hyvinvointialueista alijäämä on kasvamassa jo ensimmäisenä toimintavuonna merkittävän suureksi.
Juuso painotti, ettei hallituksella ole tällä hetkellä käynnissä hallitusohjelman ulkopuolista valmistelua hyvinvointialueiden talousohjaukseen. Hän korosti hallituksen joutuneen varautumaan sote-alueiden toteutuneiden kustannusten tarkistamiseen kuluvan vuoden hyvinvointialueiden suuren alijäämän vuoksi.
Hänen mukaansa hallitus turvaa perustuslain mukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut hyvinvointialueiden rahoituslain mukaisilla välineillä.
Keskeisimpänä välineenä Juuso mainitsi koko järjestelmän tasolla toteutuneiden kustannusten tarkistamisen sekä yksittäisen hyvinvointialueen lisärahoitusmenettelyn.
– Tavoitteena on, että yksikään hyvinvointialue ei ajautuisi lisärahoitusmenettelyyn, mutta viimesijaisena välineenä se on tarkoitettu peruspalvelujen turvaamista varten, Juuso sanoi.
Vastuuta Juuso sysäsi myös hyvinvointialueiden suuntaan. Hän painotti, että vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluiden järjestämisestä on hyvinvointialueilla.
– Hyvinvointialueet ovat saaneet nykyisen palveluverkkonsa perintönä kuntapohjaiselta järjestäjätaholta. Hallinnon uudistus tehtiin, jotta palveluita katsotaan yhden kunnan sijaan koko hyvinvointialueen näkökulmasta. Vaaleilla valitut päättäjät alueilla tekevät ratkaisut palveluista ja palveluverkosta.
Ministerin mukaan valtio tukee hyvinvointialueita ratkaisujen tekemisessä.
Hallitus etsii Juuson mukaan keinoja hillitä kalliin lyhytaikaisen vuokratyövoiman käyttöä hyvinvointialueilla. Juuson mukaan vuokratyövoimaa pitäisi suunnata tilanteisiin, joihin se parhaiten soveltuu.
– Nopeita ratkaisuja vaihtoehdoiksi kalliin vuokratyövoiman käytölle haetaan ministeriöiden ja hyvinvointialueiden yhteistyönä.