Miksi ukkonen jyrisee? – Mielenkiintoinen selitys
Eri puolilla Suomea on esiintynyt viime päivinä voimakkaita ukkosia. Ja kuten ukkoseen kuuluu, sen aiheuttamat jyrinät ovat olleet voimakkaita.
Mutta miksi ukkonen oikeastaan jyrisee? Miksi ukonilmalla kuuluu sellaista mahtipontista ääntä, joka saattaa herättää unten mailla olijat jopa keskellä yötä?
Ilmatieteenlaitos kertoo verkkosivuillaan, että ukkosen jyrinä johtuu salaman iskusta aiheutuneesta sähköisestä purkauksesta, joka kuumentaa ilmaa hyvin nopeasti.
Salama koostuu eri vaiheista, joista tärkeimmät ovat esisalama ja pääsalama.
Esisalama avaa eräänaisen salamakanavan, jota pitkin pääsalama kulkee. Pääsalamassa kuumuus on korkeimmillaan.
Kun pääsalama kuumentaa kanavan äkkiä hehkuvaksi, kanava laajenee hyvin nopeasti.
Ilmatieteenlaitoksen mukaan se tapahtuu aluksi yliäänennopeudella, jolloin ilmaan syntyy samanlainen iskuaalto kuin yliäänilentokoneesta.
Muutaman metrin päässä kanavasta iskuaalto hidastuu ääniaalloksi. Lähellä se kuullaan terävänä paukauksena, kauempana puolestaan jyrinänä, joka syntyy peräkkäin kanavan eri osista tulevista äänistä.
– Sopivassa kohdassa voidaan kuulla jyrinää useita sekunteja, koska kanava on pitkä (5 km) ja mutkitteleva, ja ääni on hidas (1 km kestää 3 sekuntia), Ilmatieteenlaitos kertoo.
Artikkelin mukaan salaman aiheuttama valo etenee 300 000 kilometriä sekunnissa, joten välähdys nähdään käytännössä heti.
Myös jyrinä alkaa samalla hetkellä, mutta äänen nopeus on vain miljoonasosa valon nopeudesta, eli noin 330 metriä sekunnissa. Näin ääneltä kuluu kilometriin 3 sekuntia.
Salaman etäisyyttä voi siis laskea niin, että laskee välähdyksestä sekunteja jyrinän alkamiseen. Saatu sekuntimäärä jaetaan kolmella, jolloin saadaan etäisyys kilometreissä.