Miksi kissa kehrää? – Syy voi olla aivan muuta kuin luulemme
Kun sylissä istuvaa kissaa silittelee aikansa, alkaa se hyristä eli kehrätä. Se on onnellinen mielikuva, jota etenkin monissa kirjoissa on viljelty taajaan.
Mutta miksi kissa oikeastaan kehrää? Mitä se sillä haluaa ilmaista?
Agria Eläinvakuutus kertoo, että yleisin syy kissan kehräämiseen on se, mitä moni ennalta arvaakin. Kissa ilmaisee kehräämisellä olevansa tyytyväinen.
Kehräämisellä kissa myös pyrkii vahvistamaan suhdettaan sen lähipiiriin eli omistajiin. Sylissä istuessa ja silityksiä saadessa kissalla on hyvä ja turvallinen olo.
Kehräämisellä kissa voi myös vahvistaa suhdetta muihin kissoihin. Se saattaa myös kommunikoida omien pentujensa kanssa kehräämällä.
Mutta aina kehrääminen ei ole tyytyväisyyden hyrinää.
Kissa saattaa kehrätä myös silloin kun se on sairas, kivulias tai kuolemaisillaan. Kehräämistä kissa tekee usein myös silloin, kun se synnyttää.
Kehräämisellä kissa saattaa viestiä myös pelkoa. Esimerkiksi eläinlääkäriin tullessa kissat saattavat usein alkaa kehräämään.
Kehrääminen auttaa kissaa usein rentoutumaan jännittävässä, kivuliaassa tai pelottavassa tilanteessa.
Poikkeavat muutokset kissan käyttäytymisessä ovat usein syy käydä eläinlääkärissä.