Mielenosoittajat tunkeutuivat Meksikon senaattiin, jossa käsiteltiin kiisteltyä uudistusta
Meksikon pääkaupungissa Mexicossa mielenosoittajat tunkeutuivat tiistaina maan senaattiin, ja päättäjät joutuivat keskeyttämään käynnissä olleen istunnon.
Senaattorit olivat olleet käsittelemässä maan väistyvän presidentin Andres Manuel Lopez Obradorin kiisteltyä esitystä, joka antaisi äänestäjille mahdollisuuden valita tuomareita Meksikossa.
Senaatin puhemies Gerardo Fernandez Norona määräsi istunnon keskeytettäväksi, koska mielenosoittajat olivat tunkeutuneet senaattirakennukseen. Televisiokuvissa mielenosoittajia näkyi senaatin istuntosalissa.
Myöhemmin tiistaina Fernandez Norona esitti, että päivällä aloitettua keskustelua jatkettaisiin vielä samana iltana vaihtoehtoisessa paikassa.
Lopez Obrador haluaa viedä kiistellyn uudistuksensa maaliin ennen kuin hänen läheinen liittolaisensa Claudia Sheinbaum astuu presidentin virkaan 1. lokakuuta.
Lopez Obradorin suunnitelma oikeuslaitoksen uudistamiseksi on saanut liikkeelle runsaasti mielenosoittajia ja aiheuttanut diplomaattisia jännitteitä sekä hermostuneisuutta sijoittajien keskuudessa.
Asiantuntijat ovat sanoneet, että kiistellyn esityksen mennessä läpi Meksikosta tulisi ainoa maailman valtio, jossa äänestäjät saisivat valita tuomarit.
Lopez Obradorin mukaan nykyisessä järjestelmässä tuomioistuimet palvelevat poliittisen ja taloudellisen eliitin etuja. Hän on kuvaillut nykyisen oikeuslaitoksen olevan mätä, korruptoitunut ja täynnä nepotismia.
– Tätä uudistusta vastustavat ovat eniten huolissaan siitä, että he menettävät etuoikeutensa, koska oikeuslaitos palvelee vaikutusvaltaisia sekä valkokaulusrikollisia, vasemmistolainen Lopez Obrador sanoi lehdistötilaisuudessa..
Meksikon korkeimman oikeuden puheenjohtaja Norma Pina on varoittanut, että äänestäjien valitsemat tuomarit voivat olla aiempaa alttiimpia rikollisten painostukselle.
Meksikossa vaikutusvaltaiset huumekartellit pyrkivät säännöllisesti vaikuttamaan viranomaisten toimintaan lahjonnan ja uhkailun kautta.
Pina sanoi viime viikolla, että Meksikon korkein oikeus aikoo käydä keskustelua siitä, onko sillä juridista oikeutta pysäyttää uudistus. Lopez Obrador on sanonut, ettei korkeimmalla oikeudella olisi laillista perustetta torjua uudistus.
Uudistus hyväksyttiin viime viikolla kongressin alahuoneessa valtapuolueen edustajien ja heidän liittolaistensa äänillä. Alahuone oli kokoontunut äänestämään asiasta urheilukeskukseen, koska mielenosoittajat olivat estäneet pääsyn kongressirakennukseen.
Yhteensä 128-jäsenisessä senaatissa valtakoalitiolta puuttuu yksi paikka perustuslain muuttamiseen tarvittavasta kahden kolmasosan enemmistöstä eli 86 äänestä.